Siirry sisältöön 
Kuningas Daavid rukoili: ”Kelvatkoot suuni sanat ja sydämeni ajatukset sinun edessäsi”. Raamattu muistuttaa toistuvasti kuinka meidän tulee siivilöidä sanottavaamme. Emme saa sanoillamme loukata lähimmäisiämme emmekä saastuttaa ympäristöämme asiattomilla puheilla. Nämä ovat yleispäteviä ohjeita kenelle tahansa joka haluaa elää hyvissä suhteissa lähimmäisiinsä.
Mutta Daavid meni vielä pidemmälle miettiessään niitä vaikutuksia joita hänen suustaan lähtevillä sanoilla voi olla. Hän halusi miellyttää myös Jumalaa puheillansa. On eri asia varoa sanottavaansa ja pitää kieli keskellä suuta silloin kun tekisi mieli näpäyttää, osallistua muiden ylläpitämään pahan puhumiseen kuin sillä, että kaiken lähtökohtana on aina se, että sanamme ovat Jumalalle mieluisia. Eikä ainoastaan puheemme vaan myös ajatuksemme. Sanat voidaan harjaantumisen ja kasvaneen itsekurin myötä vielä pitää raiteillaan mutta siihen tarvitaan jo paljon armoa ja jumallista mieltä että ajatuksetkin ovat Jumalalle mieleen.
Kieli sensuroi sanottavaamme ja monelta ikävältä seuraamukselta voidaan välttyä jos maltamme mielemme tiukissa tilanteissa. Pahat ajatukset voidaan onneksi saada kääntymään kielen päällä, ainakin joskus. Tässä voisi sinänsä olla jo monelle rukousaihe että oppisimme tekemään suussamme u-käännöksen silloin kun pahat ajatukset yrittävät hakea kielemme puhemieheksi. Uskallammeko tehdä gallupia näillä alueilla, vaikka vain yhden päivän osalta? Kuinka monta kertaa puhumme pahaa jostain lähimmäisestämme?
Mutta Daavid ei tyytynyt pyrkimään ainoastaan sanojensa laadun kohentumiseen vaan hän halusi jo ajatustensa tasolla miellyttää Jumalaa.
Kuinka ihmeessä ajatuksensa voi ohjata tottelemaan Jumalaa? Paavali antaa ohjeen kirjeessään Filippin uskoville: Kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.”
Paavali halusi olla kuskin paikalla suhteessaan ajatuksiinsa eikä niin että ajatukset määräsivät päivän agendan. Ihmisten vajavaisessa maailmassa pahat ajatukset eivät hevillä jätä meitä mutta sen me voimme tehdä että pysäytämme niiden destruktiiviset pyrkimykset alkutekijöihinsä ja alamme sen sijaan miettiä jos löytyisi jotain kiitettävää, rakastettavaa.
Samaisessa psalmissa 19 josta löydämme Daavidin rukouksen, hän kääntyy Jumalansa puoleen nöyrällä pyynnöllä: ”Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.” Liian usein tämänkaltainen sokeus estää meitä näkemästä oman raadollisuutemme tilan. Emme poloiset edes näe kuinka me rikomme Jumalaa vastaan. Uskaltaisin väittää, että se pimeys joka valitsee ajatustemme maailmassa, kuuluu tähän kategoriaan. Ehkä siinä on pyynnön paikka Jumalan edessä juuri tänään. Puhdista minut myös tällaisista rikkomuksistani.
Kun alamme nähdä sen karmeuden joka voi nousta sydämistämme kymmenienkin uskossa olo vuosien jälkeen, Jumalan henki on omalta puoleltaan valmis viemään meidät siihen muutoksen prosessiin jolloin puheemme ja ajatuksemme saavat uuden suunnan. Miellyttääksemme Jumalaa.
Timo Hakkarainen