Ensimmäisen adventin tuttu teksti löytyy Sakarja profeetan kirjasta:
”Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.”
Kuninkaan tuloon liittyy myös kuvaus hänen persoonastaan ja vaikutuksestaan. Hänen hallitseva ominaisuutensa on toimia rauhan lähettiläänä. Lisäksi näemme että rauhan tuloa edeltää sotavarustusten hävittäminen. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista. Sotavaunut hävitetään perusteellisesti.
Kuningas julistaa rauhaa kansoille, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin saakka. Jos jokin alue mielletään aseiden ja sotakaluston käyttöpaikaksi, se on lähi-itä. Voi tuntua epätodelliselta ajatella että rauhanjulistajan vaikutus voisi olla niin suuri, että aseiden pauke ja sotakaluston ryske hiljenee ja hänen rauhan valtakuntansa ulottuisi Eufratista maan ääriin saakka.
Mutta Raamattu lupaa ajan koittavan jolloin aseille ei löydy käyttöä. Sitä aikaa kutsutaan tuhatvuotiseksi valtakunnaksi. “Niin he takovat miekkansa auroiksi ja keihäänsä vesureiksi, kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan”. Miika 4:3
Mutta Kuninkaan saapuminen on enemmän kuin ulkoinen rauha. Hän julistaa rauhaa ihmissydämiin. Tämän rauhan vaikutus on koettavissa Jerusalemissa. Rauhanruhtinas Jeesus syntyi Israeliin. Siihen maaperään kylvettiin sanoma sisäisestä rauhasta, muutoksesta josta Kolossalaiskirje sanoo: hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi. Efesolaiskirje jatkaa: ja hän tuli ja julisti rauhaa teille jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille jotka lähellä olivat. Tosin Johannes kirjoittaa että ”hän tuli omiensa tykö mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.”
Mutta me tiedämme että Israelissa kasvaa messiaaninen seurakuntaliike. Arabiuskovat kiittävät Jeesusta yhdessä juutalaisystäviensä kanssa. Samassa seurakunnassa. Vaikka joukot eivät ole vielä suuria, me näemme että vihamielisyys voidaan voittaa Rauhanruhtinaan vastaanottamisella.
Mutta lupaus kuului että rauhan sanoma koskettaa myös Eufratin kansoja ja aina maan ääriin saakka. Eufrat virtaa Syyrian ja Irakin halki. Jos jotkut maat ovat sotien runtelemat, ne ovat Syyria ja Irak. Sakarjan profetia koskettaa myös näitä maita luvaten näillekin alueille Rauhan ruhtinaan tuoman muutoksen. Adventtiaikaan astuttuamme voimme muistaa näitä kärsiviä kansoja Eufratin alueella rukouksin. Saakoon Sakarjan profetia toteutua niin että vihamielisyyden sijaan pääsemme näkemään kuinka näillekin kansakunnille julistettu rauhan sanoma tuo uuden toivon ja tulevaisuuden kaiken epätoivon keskelle.
Timo Hakkarainen