Ensimmäinen adventti

Adventti muistuttaa meitä siitä että Kuningas saapuu. Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas! Kun valtion päämiehet tekevät valtiovierailuja, valmistautumiset ovat mittavat. Syksyllä 2013 Barack Obama vieraili Tukholmassa. Presidentin kaksi päivää kestänyt vierailu oli hyvä esimerkki suurmiehen odottamisesta, valmisteluista ja tärkeiden asioiden uudesta arvojärjestyksestä. Koko moottoritieosuus Arlandasta kaupunkiin suljettiin hetkeksi kokonaan muulta liikenteeltä. Turvatoimissa ei jätetty mitään sattuman varaan. Kaupungin tunnetuin hotelli tyhjennettiin kaikista muista vieraista presidentin ja hänen seurueensa turvalliseksi majoittamiseksi. Kaupungin ilma puhdistui 40%:lla päästöjen merkittävien vähenemisen ansiosta. Omat autot jätettiin kotiin – presidentin vierailun tähden.

Kun Jeesus saapui Jerusalemiin aasilla ratsastaen, koko kaupunki oli liikkeellä. Nekin jotka eivät siihen mennessä juurikaan olleet tehneet tuttavuutta Jeesuksen kanssa olivat nyt heränneet:” Kuka tämä on?”, he kyselivät hämmästyneinä toisiltaan. Jeesuksen toinen tulemus tulee olemaan vielä merkittävämpi. ”Sillä itse Herra on tuleva alas käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan…”

Kuningasten Kuninkaan toinen vierailu alas taivaasta eroaa sikäli Obaman vierailusta, että päivämäärää ei ole ilmoitettu. Vain yleiset ohjeet ovat annettu: Olkaa valmiit, sillä ette tiedä millä hetkellä hän tulee.
Miksi päivämäärää ei kerrota? Jumalan valtakunnassa kaikki perustuu vapaan tahdon varaan. Jeesus sanoi: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea…” Ja toisessa kohdassa: ”Jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon”. Ei ole pakko seurata häntä mutta jos joku tahtoo…

Jeesuksen toiseen tulemukseen liitetään liitetään täysin vapaaseen tahtoon perustuva kehotus: Olkaa valmiit… Taivas ei tule lähettämään postiluukkuihimme muistutuksia hänen tulostaan. Valvontakameroita ei tulla asentamaan elämämme toiminnan kriittisiin tarkkailukohtiin. Sisäpiiritietoa ei tulla jakamaan. Kaikki saavat yhden ja saman yleistiedotteen: Olkaa valmiit.

Riittääkö tämä meille? Onko Jeesus meille niin tärkeä että vapaaseen tahtoon perustuva kiintymys saa pidettyä meidät valmiustilassa? Tuli hän milloin tahansa, valmiustilamme olkoon tasaisen korkea. Älköön ”omat tärkeät asiamme” nousko missään vaiheessa esteeksi, kun jäämme odottamaan Herramme saapumista. Nyt tarvitaan uudelleen arvioimista, mikä on tärkeää ja vähemmän oleellista. ”Tule Herra Jeesus”!

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: