Siirry sisältöön Kuulin seurakunnanjohtajan Niklas Piensohon kertovan merenpohjakuolemasta Ruotsin länsirannikolla. Kun asiaa alettiin tarkemmin tutkia, miksi simpukat hävisivät ja merilevä kuoli, meribiologin vastaus oli: On ollut liian vähän myrskyjä länsirannikolla. Niin pian kuin kunnon myrskyt pääsevät puhaltamaan, meri saa pohjakerroksiinsa välttämätöntä happea. Ja kaiken elollisen edellytys on vedessä oleva happi.
Myrskyt eivät yleensä ole toivottuja. Ne saavat aikaan pahimmillaan vakavia vahinkoja. Puita kaatuu, oksia katkeilee, pienveneet ja jopa laivat saattavat joutua merihätään, eikä aina edes ihmishenkien menetyksiltä säästytä.
Myös ihmiselämässä myrskyää joskus. Perhepiirissä voidaan kohdata raskaita koettelemuksia, jotka tuntuvat kuin raivoava syysmyrsky. Vakavan sairauden ilmaantuminen ravistelee ihmiselämän peruspilareita. Tyyni ja turvallinen olotila on kuin tipotiessään, kun tieto syövästä lyö vasten kasvoja.
Voivatko tämänkaltaiset ihmiselämän myrskyt toimia jonkin hyvän aikaansaajina? Hapen tuojana aneemiseen olotilaan? Raamattuun on kirjoitettu lupaus:” Kaikki yhdessä myötävaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.” Meillä on esimerkkejä henkilöistä, joita pahatkaan myrskyt eivät voineet kaataa. Job menetti tapaturmaisesti kaikki lapsensa. Seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Yhdenkin kuolemassa olisi ollut kestämistä. Kirjan päähenkilöltä vietiin koko runsas omaisuus. Monituhatpäinen karja. Henkiin jääneen vaimon resepti surun murtamalle Jobille oli: Kiroa Jumala ja kuole pois. Tämän jälkeen alkoivat Jobin sairauden aiheuttamat kärsimykset. Tätä nurkkaan ajetun ahdistetun miespoloisen tilitystä voimme lukea Jobin kirjasta syvästi myötätuntoa osoittaen.
Mitä nämä myrskyt saivat aikaan hänen elämässään? Kärsimykset loppuivat eräänä päivänä. Jumalan edessä syvää kunnioitusta tuntien hän huudahtaa: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni sinut nähneet.” Ja kirja päättyy sanoihin: Niin Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat.”
Älkäämme aliarvioiko ihmiselämän myrskyjen merkitystä. Ei kaikki ole pahasta, joka meitä ravistelee. Myrskyn kourista vapautunut ihminen voi tulla ulos koettelemuksesta vahvempana kuin sinne jouduttuaan. Syvälle juurtuneet puut kestävät myrskyn raivon. Voi olla että terveys ei tule enää takaisin mutta turva Jumalassa syvenee. Myrsky voi parhaimmillaan viedä mennessään kovuuden ja itsekeskeisyyden ja tilalle nousee sen sijaan läheisen ihmisen parempi ymmärtäminen ja keskinäisen anteeksiannon vastaanottaminen.
Tarvitsemme happea hengittämiseen. Tarvitsemme sitä myös ihmiselämän laadun kohentamiseen. Siksi ravistelevat myrskyt eivät suinkaan ole pelkästään pahasta. Aneemisuuteen ajautuneen elämän pelastus voi olla ilkeältä tuntuva myrsky. Jos sen tuloksena on uuden elämän toivo ja valoisampi huominen, elämän peruspilareita koettelevan myrskyn loppusaldo voi kuitenkin olla positiivinen. Uutta happea on saatu, elämä palaa kuoleman keskelle.
Timo Hakkarainen