Siirry sisältöön Silmieni eteen on liimautunut kuva lohduttomasti itkevästä kyykkysillään olevasta japanilaisesta tytöstä. Tsunamin raivo oli laantunut ja tyttö oli ilmeisesti palannut kotikyläänsä katsomaan hävityksen jälkiä. Jäljellä ei ollut kuin särkyneitä lautakasoja ja kaikkea tuhoaallon mukanaan kuljettamaa romua ja roinaa. Uutistoimistot ovat välittäneet kasvojemme eteen tuntemattoman Japanin nuorisoa edustavan neitosen, ehkä ilman äitiä, isää, sisaruksia. Tsunamiaallot olivat asettuneet mutta tytön sisimmässä raastavan surun aiheuttamat laineet löivät säälimättä syviin ihmistunteisiin. Ehtymätön kyynelten virta huuhteli särkyneitten unelmien raunioita. Tytön kasvot kertoivat pohjattomasta epätoivosta.
Norjalaisen talk show – toimittajan Skavlan`in ohjelmassa vieraili tunnettu englantilainen uskonnon professori. Hän kertoi ihmisen suurimman ongelman olevan paisunut egomme. Se aiheuttaa meille suurimman kärsimyksemme. Hän väitti elämän tyydytyksen tulevan siitä, kun olemme valmiit unohtamaan oman itsemme ja lähestymään lähimmäistämme Kultaisen säännön muodossa: Mitä toivotte ihmisten teille tekevän, tehkää se samoin heille.
Rukoukseni tämän viikon palstalla on, että eräänlainen henkinen tsunami voisi pyyhkäistä oman materialistisen elämäntavan ylitse niin konkreettisesti, että lähimmäisen auttaminen löytäisi takaisin länsimaisen oman egonsa ympärillä pyörivän ihmisen arkeen. Jeesus on sanonut, että autuaampi on antaa kuin ottaa. Läntisen maailman materialismin jumalan valtaistuimelta tulee toisenlainen viesti: Jatka omien tarpeittesi tyydyttämistä. Kääri kasaan, toteuta itseäsi, vaadi etujasi, taistele oikeuksiesi puolesta.
Itkevän japanilaisen nuoren kasvot jatkavat puhettaan. Kärsimys on erottamaton osa maailmamme olemusta. Itkua on idässä, sitä on lännessä. Kärsimystä, toivottomuutta, huomispäivän pelkoa. Murheella joudumme myöntämään, että länsimaisina uskovina kuljemme liian usein elämämme raittia laput silmillämme, ettemme vain näkisi kärsivän maailman tuskaisia kasvoja.
Vapahtajamme sanat tutusta raamatun luvusta nousevat vastustamattomasti mieleen: ”Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”
Lähimmäisen rakkaus kätkee sisäänsä suuren kekseliäisyyden ja aloitekyvyn pääoman. Kunpa se saisi orastaa omassa elämässämme viime päivien katastrofien jälkimaininkeina. Lähimmäisemme hätä on Jeesuksen hätä. Hän astuu kärsimysten laakson keskelle ahdistuneen ihmisen muodossa, odottaen meiltä niitä konkreettisia tekoja, joista hän pystyy sanomaan: Te annoitte, te teitte, te unohditte itsenne, te asetitte asiat uuteen arvojärjestykseen.
Timo Hakkarainen