Siirry sisältöön 
Meille ihmisille on valitettavan luonteenomaista löytää elämästä helpommin ikäviä kuin mieluisia asioita. Jos negatiivisia asioita ei ole riittävästi tämän hetkisessä elämän tilanteessa, niitä lähdetään hakemaan tulevista päivistä – joita ei ole vielä nähtykään!
Ihminen on luotu elämään tätä päivää. Olemme ymmärtäneet sen ainakin syömisessä. Huomispäivän ruoka-annoksia ei yleensä kukaan syö jo tänään, puhumattakaan viikon päästä olevista tarpeista! Varastointikapasiteettia ei riitä niin pitkälle. Seuraavan päivän valjetessa kätemme on taas yhtä tukevasti jääkaapin oven rivassa kiinni. Elämämme rakkain oven kahva!
Huomispäivän huolien kantaminen on vastoin Luojamme ajatuksia. Jeesus sanoi: ”Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.” Totisesti, niin riittää. Hyvin usein niistä tämän päivän huolista on liikatarjontaakin. Ne lisääntyvät kuin itikat sateisessa kesässä. Yhtään enempää ei kaivata!
Eikö olisi joskus syytä pysäyttää tämä ongelmien haalimisen oravanpyörä? Voisiko apua olla, jos ottaisimme käyttöön vaa’an, jonka tehtävänä on tasapainottaa huonot ja hyvät puolet elämässä? Aina kun löydämme itsemme valittamasta, joutuisimme tosissaan miettimään, eikö löytyisi todellakaan mitään myönteistä sillä hetkellä elämässä.
Tavallisia valituksen ja huolien aiheita ovat sää, rahan puute, oikutteleva auto, ruuhkat kaupungissa, kiukutteleva lapsi, kolottava lonkka, kalliit vuokrat, heikko eläke. Eikö voisi näiden päiviämme rassaavien huolien vastapainoksi ladata toiseen vaakakuppiin yhtä tukeva määrä myönteisiä asioita? Säärukka on aina hampaissamme. Liian paljon lunta, liian kovat pakkaset… Mutta eikö todella löydy mitään myönteistä kunnon talvesta? Hiihtomahdollisuudet, pulkkamäet, pilkkiretket järven jäälle, kimaltelevat hanget kuraisen pihan sijasta. Lisääntyvät pohjavedet, lumi kasvien juuriston suojana. Iloksi kesää varten. Eikö niin? Täytetään sitä toista vaakakuppia!
Se kolottava lonkka. Löytyisikö kiitoksen aihetta kaikista niistä vuosista, jolloin lonkka oli uskollinen elämämme kumppani, joka ei koskaan valittanut mistään? Ja vaikka lonkka on ongelmana nyt, suurin osa kehosta toimii kuitenkin vielä moitteettomasti. Osaammeko kiittää siitä? Jos yksi osa on riesana, mutta sata muuta toimii ainakin tyydyttävästi, eikö negatiivisten asioiden vaakakupissa ole hiukan kohtuuttomasti painoa?
Ja ne heikot tulot. Voisimme muistella Sananlaskujen viisautta: ”Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” Onnellinen olotila ei ole suurissa tuloissa. Se on siinä että meillä on jokapäiväinen leipä ja vaatteita pukea päälle. Eiköhän meillä tämä asia ole suhteellisen hyvässä kunnossa täällä Pohjolassa?
Timo Hakkarainen