Lähimmäisen hätä

”Hätä ja tuska maailman, suurempi on kuin luullahan”. Näin laulamme vanhassa lähetyslaulussa. Niin kauan kuin laulaja elää itse turvallisessa ja suojatussa ympäristössä, ilman suoraa kosketuskohtaa lähimmäisten hätään, laulun sanat kaikuvat merkityksettöminä. Sanat osataan lausua, ne ymmärretään, mutta ne eivät mene pintaa syvemmälle.

Maahanmuuttajatoiminnassamme seurakunnassa törmäämme tähän ihmishädän loputtomaan vyöryyn. Eräänä sunnuntai-iltana  Öppet Hus-tilaisuuteemme  saapui äiti tyttärensä ja poikansa kanssa Afganistanista. He olivat hyvin alakuloisen näköisiä ja yksi tiimiläisistämme lyöttäytyi heidän seuraansa. Keskustelussa kävi ilmi että he olivat lähteneet koko perheenä vaarallisista kotioloistaan pakoon mutta pitkälti öisin tapahtuneen pakomatkan aikana äiti ja nämä kaksi lasta olivat joutuneet eroon perheen isästä ja kahdesta muusta sisaruksesta. ”Emme tiedä ovatko he enää hengissä, ehkä emme koskaan enää tule tapaamaan heitä.” Kyyneleet virtasivat näiden onnettomien lähimmäisten poskipäillä ja tiimiläisemme yritti parhaan kykynsä mukaan jakaa heidän epätoivoaan yhtyen osaa ottaen heidän itkuunsa.

Syyrialainen mies kertoi: Eräänä päivänä heidän asuntonsa oven takana seisoi tuntemattomia miehiä, jotka huusivat että ”lähtekää talosta ja nopeasti, uudet asukkaat ovat tulossa teidän taloonne”. Yhdessä vaimon ja neljän lapsen kanssa ja muutama hätäisesti pakattu matkalaukku mukanaan perhe lähti kohti tuntematonta tulevaisuutta – omasta kodistaan. Merimatkalla heidät pakotettiin heittämään matkalaukut Välimereen joten sinne meni viimeinenkin maanpäällinen omaisuus. Tyhjin taskuin, ainoat vaatteet yllään he tulivat seurakuntamme tilaisuuteen.

60-vuotias mies Syyriasta kertoi että hän on kävellyt 45 päivää ja yhteensä 1200 km yli vuorien ja läpi laaksojen päästäkseen kurjuudestaan pois ja löytääkseen itselleen ehkä paremman tulevaisuuden Euroopasta.

Välimerellä ylilastattuja pakolaisaluksia on uponnut tämän tästä. Illan puheessa olin viitannut näihin traagisiin onnettomuuksiin. Tilaisuuden päätyttyä yksi nuori mies tuli ja kertoi, että hän oli mukana yhdessä tällaisessa uponneessa laivassa. Hän oli itse selviytynyt hengissä ja oli ehtinyt tallentamaan kännykkäkameraansa kuvia niin täyteen sullotusta veneestä kuin veden varaan joutuneista ihmisistä, monet heistä jo kuolleina aaltojen heiteltävinä. Itse hän oli pelastunut ihmeen kaupalla.

Lauantai-iltana juttelin erään syyriaisen miehen kanssa. Hän sanoi tulleensa huonossa kunnossa olleella laivalla Italiaan. Kysyin, eikö häntä pelottanut astua tupaten täyteen lastattuun alukseen, kun näitä hukkumisonnettomuuksia on tapahtunut tämän tästä? ”Meitä edeltävä laiva joka lähti Libyasta, oli yksi näistä monista uponneista. Mutta vapauden kaipuu on niin suuri että ihmiset ovat valmiit ottamaan suuriakin riskejä, jos ehkä onnistuisivat pääsemään turvallisempiin olosuhteisiin.”

Jokaisella on oikeus ajatella maahanmuuttajista ja pakolaisista mitä tahansa. Tai alati kasvavasta romanikerjäläisten määrästä. Joidenkin mielestä Ruotsin tulisi sulkea rajansa ja pysäyttää tämä maamme hyvinvointia uhkaava pakolaisvirta. Voi kuitenkin olla että näiden lausuntojen taakse linnoittautuneilta ihmisiltä on jäänyt lukematta tai kuulematta yllä olevien esimerkkien tapaiset kertomukset miljoonien ihmisten karusta arjesta.

Raamatun Jumala on heikko-osaisten puolella. Hän muistuttaa sanassaan mm Sodoman synnistä: ”Ylpeys, leivän yltäkylläisyys, huoleton lepo, ja kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.”

Älä kiellä tarvitsevalta hyvää, milloin sitä tehdä voit. Älä sano lähimmäisellesi: ”Mene nyt ja tule toiste, huomenna minä annan”, kun sinulla kuitenkin on. Sn. 3:27,28

Sn. 14:21 Syntiä tekee joka lähimmäistään halveksii, mutta autuas on se, joka kurjia armahtaa!

Sn. 14:31 Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.

Timo Hakkarainen