Käydessäni appivanhempieni talon katolla Kairossa ensimmäisen kerran vuonna 1973, sain ahaa-elämyksen Markuksen evankeliumin kohdasta, jossa neljä miestä kantaa paareilla ystävänsä Jeesuksen parannettavaksi. (Markus 2: 1-12)
Lähi-idässähän taloissa on tasakatot ja sinne päästään rappusia pitkin kuten mihin kerrokseen tahansa. Anoppini kasvatti katolla ruuaksi kaneja, kalkkunoita, kanoja, hanhia, ankkoja, kyyhkysiä ja olipa siellä myös rasvahäntälammas jonkin aikaa. Tämä on kaikki mahdollista, koska Kairossa ei sada juuri koskaan. Ylin kerros on nimittäin ilman varsinaista kattoa, vain seinät, ettei putoa alas reunoilta.
Lattia, siis katto, on kivestä, koska puu on liian kallista rakennusmateriaalia ja siitä on puutetta.
Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että kun kansa oli kuullut Jeesuksen olevan kotona matkalta, he alkoivat kerääntyä talon eteen. Joka puolella tungeksi ihmisiä, joilla oli erilaisia tarpeita, niin että Jeesuksen lähelle oli mahdotonta päästä. Neljä ystävää kantoi paareilla halvaantunutta miestä Jeesuksen parannettavaksi. Kuka tietää, miten pitkän matkan. He rakastivat ystäväänsä niin paljon, että yrittivät kaikin tavoin auttaa häntä. Silloin he keksivät, että kiipeävät katolle ja repivät aukon, josta laskivat ystävänsä paareineen alas Jeesuksen jalkojen juureen. Se aukko ei ollut pieni. He eivät ensin kysyneet talon omistajalta lupaa rikkoa kattoa, mistä lie löysivät työkaluja, jos löysivät, siihen hätään, vai repivätkö tiiliskiviä verisin sormin. Jeesus näki näiden ystävien lujan uskon ja välittämisen. Hän julisti miehelle synnit anteeksi.. Heti siinä ympärillä oli nurisijoita ja pahansuopaisia kirjanoppineita, jotka vetosivat kirjoituksiin, sen sijaan, että olisivat iloinneet, kun mies sai syntinsä anteeksi. Sehän on suurin lahja minkä voi saada. Mutta nurisijoiden edessä Jeesus myös paransi halvaantuneen miehen, joka lähti kävelemään kotiinsa.
Tuolla katolla seistessäni tämä Raamatun kertomus alkoi elää aivan silmieni edessä. Silloin ei vielä tiedetty koronasta yhtään mitään. Nyt se on arkipäivää meille. Ihmiset istuvat eristäytyneinä kotona, monet aivan yksin ja unohdettuina. Eristys on saanut aikaan avioeroja ja mielenterveysongelmia.
Vanhukset ovat yksin ilman apua ja välittämistä. Nuoret ja lapset voivat huonosti. Myös seurakuntien sisällä koetaan yksinäisyyttä. Unohdetaan, että puhelimen tai sähköpostin kautta virus ei tartu.
Montako kertaa olet tämän pandemian aikana soittanut jollekin henkilölle ja vaihtanut kuulumisia hänen kanssaan ja näin tuonut iloa ja vaihtelua yksinäisyyteen? Oletko käynyt hakemassa ruokaa kaupasta, lääkkeitä apteekista, vienyt ulos raittiiseen ilmaan, vienyt kirjeitä postiin tai käynyt nostamassa käteistä automaatista? Väittäisin, että yksinäisyys on nykyajan kirous. On järkyttävää, että jopa lapset laiminlyövät omia vanhempiaan.
Nyt selviät hyvin itse, mutta kerran tulee se päivä, jolloin sinä ehkä istut yksin asunnossasi ja olet avun tarpeessa. Kuka tulee sinua auttamaan? Missä ovat ne neljä ystävää, jotka ovat valmiit laittamaan kaikkensa likoon ja kantamaan juuri sinua? Jeesus sanoo, että meidän tulisi lähimmäisissämme nähdä Hänet. Siis teemme palvelusta itse Jeesukselle, kun autamme toisia.
Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. ( Matt 25: 35-36).
Saatat kysyä, milloin tällaista on tapahtunut. Jeesus vastaa sinulle: ”Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” (Matt 25:45)
Tehkäämme kaikki parannusta, ettemme laiminlöisi itse Jeesusta kääntämällä selkämme avun tarvitsijoille.
Leena El Rafie
Kuva John Paul Stanley / YoPlace.com