Siirry sisältöön 
Apostoli Paavalin ensimmäisiä paikkakuntia jossa hän julisti evankeliumia Antiokiasta lähetyssaarnaajaksi lähdettyään, oli Ikonion. Sen nykyinen nimi on Konya ja se sijaitsee vajaa parisataa km tutusta turistikaupungista, Alanyasta pohjoiseen.
Vanha 1938 vuoden Raamatunkäännös sanoo Paavalin ja Barnabaksen puhuneen Ikonionissa ”niin, että suuri joukko juutalaisia ja kreikkalaisia uskoi.” Rakastan tätä ilmaisumuotoa. Ei ole ihan yhdentekevää kuinka me palvelemme vapahtajaamme Jeesusta. Puhuen, laulaen tai käytännön tehtävin. Meidän tulisi ottaa tavoitteeksemme, että teemme työmme niin että siitä monet saavat iloita.
Apostolien tekojen kirjoittaja, lääkäri Luukas, pani tämän yksityiskohdan merkille. Tarkempia yksityiskohtia meille ei kerrota mutta voisin ajatella, Paavali ja Barnabas kohtasivat kuulijansa tavalla, jossa oli mukana vahva asiapuolinen sisältö, pureva pedagogiikka ja luonnollisesti voimakas Pyhän Hengen läsnäolo.
Puhujina saatamme erehtyä luulemaan että kunhan ”henkeä” on, niin se riittää. Väittäisin että huonosti valmistellusta puheesta aistii myös Jumalan hengen puuttumisen. On toki aivan eri asia että joskus voidaan joutua yllättäen ja olemattomilla valmistetuilla puhetilanteeseen tai keskusteluun ja silloin olen varma että Pyhä Henki tulee avuksi. Mutta saamattomuus on jo ihan toinen asia.
Samainen Paavali mainitsee korinttilaisille että hän on ”taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen…” Tällainen perusteellisuus oli Paavalille tunnusomaista. Kun tehdään Jumalan valtakunnan työtä, tehdään se tosissaan.
Laiskuus, rutiiniin luottaminen puhujien parissa on kuulijakunnan halveksumista. Toistetaan tuttuja paljaiksi kaluttuja fraaseja jotka eivät enää kosketa kuulijoita. Tarvitaan uutta vaivannäkemisen intoa. Kaikessa palvelutehtävässä tarvitaan sitä kolossalaiskirjeen hyvää neuvoa: Kaikki mitä teette, tehkää se niin kuin Herralle. Kun tämä toteutuu, voimme odottaa myös tuloksia Jumalan valtakunnan työssä.
Timo Hakkarainen