Siirry sisältöön 
Jaakobin kirje on luonteeltaan ja sisällöltään epämukava. Se ei silittele myötäkarvaan. Se ei jätä rauhaan mukavuuden olotilan vällyihin kääriytyneitä uskovia. Jaakob selventää että usko ei ole vain ymmärtämistä ja hyväksymistä vaan sen kokosydämistä omaksumista.
Jaakob väittää että usko itsessään on kuollut. Ei ole olemassa raamatullista uskoa ilman näkyviä tekoja. Usko tuottaa tekoja jotka vahvistavat uskon aitouden ja sen oikean alkuperän. Hän menee niin pitkälle näiden kahden keskeisen sanan käytössä että hän rinnastaa uskoa ja tekoja ruumiiseen ja henkeen. Ruumis ilman henkeä on kuollut.
Ruumis tarvitsee henkeä jotta sen jäsenet, jotka on luotu toimimaan, tekisivät niitä tekoja jotka niille on tarkoitettu. Usko on sisäinen tapahtuma joka syntyy sydämessä, se on kuin kasvin juuret jotka ovat silmiltämme salassa mustassa mullassa. Kaunis kasvi on ne teot jotka elävä usko synnyttää. Elävät juuret eivät voi olla tuomatta esiin elävää ja kaunista kukkaa.
Aabraham on uskon esikuva Raamatun lehdillä. Häntä kutsutaan myös uskon isäksi, joka sai vanhurskaan aseman Jumalan edessä. ”Aabraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.” Jaakob kysyy nyt uhmakkaasti että ”eikö isämme Aabraham tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?”
Missä vaiheessa Aabrahamista tuli vanhurskas Jumalan silmissä? Varmasti jo ennen Moorian vuoren raskasta matkaa ja hänen sankarillista uhrivalmiuttaan. Mutta Jaakob tähdentää uskon kytkeytyvän erottamattomasti Moorian tapahtumiin. ”Usko vaikutti hänen tekojensa kanssa ja teoista usko tuli täydelliseksi. Niin toteutui Raamatun sana: Aabraham uskoi Jumalaa…”
Jos meidän uskomme Jeesukseen ei synnytä minkäänlaista aktiivisuutta palvelemisen halussa, jotain on pahasti vialla. Jumala on kätkenyt uskon sisäiseen mekanismiin ohjelman joka ei voi olla synnyttämättä rakkauden tekoja, vaivannäköä ja uhrauksia Jumalan valtakunnan hyväksi. Tätä Jaakob painottaa. Vasta silloin usko on oikeassa elementissään kun se saa sydämemme sykkimään, jalkamme liikkumaan, kätemme ojentautumaan lähimmäisen puoleen.
Timo Hakkarainen