Siirry sisältöön 
”Ei Kristuskaan elänyt itselleen mieliksi, vaan niin kuin on kirjoitettu: ”Niiden herjaukset jotka herjaavat sinua, ovat osuneet minuun”.
Raamattu puhuu paljon tärkeydestä ajatella toisten ihmisten parasta. Tämä ei liene koskaan ollut helppoa ihmiselle mutta epäilemättä se on aivan erityisen vaikeaa tänä päivänä. Itsensä huomiointi ja oman edun etsiminen tulee esille opiskelussa, työelämässä, niin työläisten kuin esimiesten käyttäytymisessä. Huolestuttavan usein jopa luvattomat ja lainvastaiset menetelmät ajavat ihmisten itsekkäitä pyyteitä.
Voimakkaana vastapainona tälle itsensä ympärillä pyörimisen kiihtyvälle liikkeelle Jeesus näytti meille jumalallisen käyttäytymismallin. Hän valitsi osan, olla tieten tahtoen osallinen ihmisten kärsimyksistä ja murheista. Tämä hänen itsensä kieltämisen tie vei hänet lopulta Golgatalle, joka oli äärimmäinen osoitus hänen valmiudestaan ajatella sinua ja minua.
Haasteelliseksi tämä tulee meille kun ymmärrämme että Jeesuksen esimerkki on tarkoitettu seurattavaksi. Jumala odottaa lapsiltansa samoja tekoja. Onko meillä halua tulla osallisiksi lähimmäistemme kivuista? Se voi merkitä aikamme toisenlaista käyttöä. Se voi tarkoittaa varojemme ohjaamista uudella tavalla. Se ei salli meidän enää ummistaa silmiämme lähimmäisemme tarpeilta.
Lisääntyneessä kerjäläisyydessä kaduillamme me kohtaamme karuna aikamme hierarkkisen ihmismaailman eriarvoisuuden. Mitä me näemme edessämme? Näemmekö mafian, ohjatun rikollisuuden viekkaasti sommitellun juonen sääliä herättävistä lähimmäisistämme? Tai pahasti ontuvan ryysyläisen, joka rahatörpön täytyttyä kokee ilmiömäisen ihmeparantumisen? Näitä esimerkkejä on olemassa. Ihmisen itsekkyyden synnyttämillä pirullisen ovelilla juonilla ei ole valitettavasti mitään rajaa.
Silti totuus on se, että suuri osa kohtaamistamme kerjäläisistä edustaa syvenevää puutteenalaisten ihmisten ryhmää omalla mantereellamme. He ovat täysin puilla paljailla. Heidän toivonsa on siinä että he löytävät paikkansa läheltä rikkaitten pöytää, jolta parhaassa tapauksessa putoaa leivän murusia heidän ulottuvilleen. Ymmärrämme että muutamasta kruunusta luopuminen ei horjuta omaa taloudellista asemaamme. Mutta valitettavan usein me pidämme nekin kruunut omassa taskussamme, siinä pelossa, että ne joutuisivat väärien ihmisten jo ennestään lihaville pankkitileille. Tällä viisaan kriittisellä kannallamme me kartutamme omahyväisyytemme tyytyväisyyttä. Emme me noin halpaan mene! Turha odottaa kippoonne mitään järkevältä ja valistuneelta suomalaiselta.
Mutta lisääkö tällainen käyttäytyminen Kristuksen mielenlaatua elämäämme? Kasvattaako se haluamme elää lähimmäistemme parhaaksi? Mikä tekee antamisesta niin arvokkaan? Jeesuksen mukaan antamisen tavoiteltavin ulottuvuus on siinä, että emme koskaan odota saavamme mitään takaisin. Antamisen tarkoitus on siis saavuttanut huipentumansa itse teossa. Antamisessa. Sen jälkeen voimme sanoa että olemme tehneet sen mikä meidän tuleekin tehdä. Jos tällä tavoin voimme olla toteuttamassa antamisen ja toisten parhaan ajattelemista, eikö se ole sen väärti? Antaahan pääsiäisviikko siihen lisää ajattelemisen aihetta. Mestarimme antoi henkensä k a i k k i e n puolesta, vaikka hän tiesikin että hänen rajaton rakkautensa ei koskaan saavuta tarkoitustaan monen kohdalla.
Timo Hakkarainen