Tuomas epäilijä

Jeesuksen opetuslapset olivat luonteeltaan kuin ketkä tahansa meidän aikamme ihmiset. Impulsiivisia, spontaanisia, rakkaudellisen empaattisia jne. Joukkoon mahtui myös Tuomas joka on jälkipolvilta saanut lisänimen – epäilijä.

Oliko Tuomas sen epäilevämpi kuin joku muu? Mitä hän itse asiassa epäili? Jeesus oli ylösnousemuksensa jälkeen ilmestynyt ensimmäisen kerran opetuslapsilleen mutta Johanneksen evankeliumin mukaan Tuomas ei ollut paikan päällä. Missä hän mahtoi olla, sitä emme tiedä. Voimme vain arvata.

Tuomaalle Jeesuksen ristinkuolema oli suuri järkytys niin kuin kaikille muillekin opetuslapsille. Opetuslasten tulevaisuuden unelmat luhistuivat täydellisesti. Raamattu kertoo, että kun Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen tulevasta kärsimyksestään ja kuolemastaan, opetuslapset ”eivät ymmärtäneet tästä mitään.” Vielä vähemmän varmaan sen jälkeen kun he näkivät Jeesuksen elämän päättyvän tuolla karmealla tavalla ristin puulla.

Voi olla että Tuomas meni niin ”pohjaan asti” surutyössään, että hän halusi olla ihan yksin. Ei edes opetuslapsikollegojen seura vetänyt puoleensa. Kun muut opetuslapset olivat sitten nähneet Jeesuksen ensimmäisen kerran ylösnousemuksensa jälkeen, he menivät kertomaan innoissaan asiasta Tuomaalle. ”Me olemme nähneet Jeesuksen.” Tuomaan ymmärrys ja usko oli kuitenkin niin surutyön sokaisema, että hänen oli mahdoton ajatella tällaisen ihmeen mahdollisuutta. Hänen täytyi saada pistää sormensa Jeesuksen naulojen jättämiin reikiin ennen kuin hän voisi uskoa ylösnousseen miehen olevan hänen Jeesuksensa.

Tuomas oli perusteellinen. Hän ei jättänyt mitään olettamusten ja toivekuvien varaan. Hän oli ”joko tai” ihminen. Yhtä syvälle kuin hän vaipui epätoivossaan, yhtä nöyrästi ja vakaumuksellisesti hän saattoi sanoa sanansa Vapahtajalleen hänet nähtyään:” Minun Herrani ja minun Jumalani.”

Tuomas edustaa ihmisryhmää jotka eivät tunteile, horju mielipiteissään puolelta toiselle. Hänen epäilynsä ei kohdistunut Jeesukseen itseensä, vaan siihen, oliko tämä mies jonka muut opetuslapset olivat nähneet, hänen Vapahtajansa. Hän halusi varmistua Jeesuksen ylösnousemuksen aitoudesta ja kun tämä asia kirkastui, hän oli valmis panemaan kaiken likoon mestarinsa seuraamisen puolesta. Hänen matkansa epäilyksistä sydämen syvään vakaumukseen oli hiukan muita opetuslapsia pidempi mutta ei yhtään heikompi. Perimätieto kertoo hänestä, että myöhemmin hän lähti julistamaan ylösnousseen Jeesuksen uskoa Turkkiin, Iraniin ja lopulta Intiaan, missä hänen elämäntyönsä päättyi lopulta marttyyrikuolemaan. Tällaisia Tuomaita aikamme tarvitsee edelleen. Miehiä ja naisia, jotka ottavat uskonsa tosissaan.

Timo Hakkarainen