Siirry sisältöön 
Joona on Vanhan testamentin profeetta joka eli Assyyrian suurvallan aikana 700 luvulla eKr. Hän sai erityistehtävän lähteä välittämään Jumalan vakavia terveisiä Niiniven kaupungille. Mutta Joona kieltäytyi. Mainitun profeetan kirjassa tätä protestihengen ilmaisua kuvataan sanoilla: Joona meni pois Herran kasvojen edestä.
Ei ole ihan mikä asia tahansa joutua pois Herran kasvojen edestä. Uimavahdilla on tärkeä tehtävä hänen valvoessaan kymmenien, joskus satojen henkilöiden turvallisuutta. Vanhemmille tieto siitä että uimarannalla on vahti joka valvoo, tuo merkittävän turvallisuuden tunteen. Heidän lapsensa on koko ajan ammattiauttajan silmien edessä.
Se että olemme koko ajan Kaikkivaltiaan silmien edessä, on suurenmoisen lohduttava tieto. Hän näkee, hän kuulee, hän on kiinnostunut minusta. Hänen edessään oleminen merkitsee jatkuvan huolenpidon kohteena olemista. Luulisi että olisi viimeinen asia, että haluaisimme pois hänen kasvojensa edestä. Mutta Joona halusi.
Miksi? Joona tiesi että Herran kasvojen edessä oleminen ei aina tarkoita mukavia asioita. Nyt hän oli törmännyt yhteen erittäin epämiellyttävään tehtävään. Herra halusi hänen lähtevän kaukaiseen kaupunkiin puhumaan saarnaa, että koko kaupunki on tuhon partaalla. Sen pahuus oli pantu merkille Jumalan taivaassa ja nyt Kaikkivaltias aikoi puuttua asiaan. Asiamieheksi valittiin profeetta Joona.
Se tehtävä ei kiinnostanut häntä. Hän valitsi omasta mielestään helpomman tien. Mukavamman. Satamassa odotti laiva, lippurahat olivat kourassa, hyttipaikka löytyi ruumasta. Nyt ei muuta kuin menoksi! Herran kasvojen edestä poistuminen ei tuntunut lainkaan hassummalta. Mutta vaikeudet odottivat kulman takana. Tai pikemmiten lähestyvässä myrskyssä. Monien vaiheiden jälkeen profeetta-parka löytää itsensä suuren kalan vatsasta. Siellä hän tutkistelee omaa tilaansa huoaten: Minut on karkotettu sinun silmiesi edestä.
Niin kauan kuin meno tuntui mukavalta, Herran kasvojen edestä pois joutuminen ei ollut ollenkaan huono kokemus. Elämä maistui helpommalta. Mutta kun profeetta joutui riittävän suuriin koettelemuksiin, jossa jo henki alkoi olla kyseessä, ääni muuttui kellossa. Rukous löysi tiensä hänen huulilleen. Itsesyytökset ja Jumalan rangaistuksen varjo ympäröi hänet. Joona tunsi itsensä pois karkotetuksi Herran läsnäolon turvasta, ehkä lopullisesti.
Rukous oli kuitenkin terapiaa Joonalle, vaikkakin rukoushuone ja varmaan asentokin ei ollut parhaasta päästä. Mutta Joona uskalsi mennä pohjaan saakka vastahakoisuutensa kanssa ja hän löytää lopulta itsensä uskoen vielä huomiseen: minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi. Sinä nostit minut elävänä haudasta.
Meillä on monilla Joonan kaltaisia kokemuksia omasta vastahakoisuudestamme. Sen valitseminen Herralta tulleen tehtävän hoitamisessa ei ole koskaan ollut siunauksen tie. Jumala tarkoitti meidän parastamme mutta me emme nähneet meitä kohdanneessa vaikeassa testissä muuta kuin kivuliaan ja vastenmielisen kokemuksen. Mutta Jumala on suuri armossa. Haudan pimeydestä on saatu nousta ylös uuteen yritykseen. Herra antaa uuden mahdollisuuden.
Timo Hakkarainen