Itämaan tietäjät ja Kristus

(Matt. 2: 1-2)

”Kun Jeesus oli syntynyt Juudan Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.”

Lapsuuteni ensimmäiset muistot liittyvät 1950-luvun jouluihin. Muistan erityisestä vieterillä vedettävän auton, jonka sain joululahjaksi, Sillä pystyi ajamaan niin, ettei se pudonnut pöydältä lattialle, koska se automaattisesti aina muutti suuntaansa pöydän reunalle tultuaan. Milloinkaan en myöskään unohda kun hevosella ja reellä menimme joulukirkkoon ja kuinka siellä kerrottiin kolmesta itämaan tietäjästä. Heidän tarinansa on syvästi painautunut mieleeni.

Meidän päivinämme nykyajan ihmiset saattavat väliinsä kuvitella, että Raamatun kertomukset ovat vain taruja, joita taatat ja mummot ovat sepitelleet lapsia iltaisin nukuttaessaan ja ettei niissä ole mitään historiallista todenperäisyyttä.

Astrologit kertovat kuitenkin – ihan tosissaan – että Jeesuksen syntymän aikoihin Jupiterin ja Saturnuksen ilmaradat kohtasivat toisensa kalan tähtikuviossa. Näiden planeettojen symbolinen merkitysarvo on: kuningas ja maailman loppu, kalan tähtikuvion oletetaan viittaavan juutalaisiin. Näin ”juutalainen maailman lopun kuningas” saattoi liittyä itämaan tietäjien tulkintaa tähdestä ja kuninkaasta, jota he evankeliumin mukaan lähtivät kumartamaan.

Olikohan niin että itämaan tietäjät olivat myös astrologeja, jotka onnistuivat ymmärtämään taivaallisten merkkien salat. Vai olivatko he vain tarunomaisia henkilöitä, joista on vain kirjoitettu Raamatussa? Kun hiljattain tutustuin venetsialaisen matkailijan Marco Polon kirjoituksiin, hämmästyin siitä että hän jo 1200-luvulla kertoo kirjoituksissaan miten hän Persian lahden kautta tulee Saveh-nimiseen kaupunkiin.

Siellä hänelle kerrotaan kolmesta kuninkaasta Balthasarista, Kasperista ja Melchiorista, jotka olivat matkustaneet Beetlehemiin kumartamaan Jeesus-lasta. Muistelmissaan Marco Polo kirjoittaa miten nämä kolme kuningasta lepäävät suurissa hautakammioissa Savehissa: ”Heidän ruumiinsa ovat vielä ehjiä ja parta ja hiukset ovat jäljellä, aivan kuin ne olisivat balsamoituja.”

Tätä lukiessani ymmärsin että itämaan tietäjät ja Jeesus-lapsi ovat olleet ihan oikeita henkilöitä ja että löytyy monia muitakin lähteitä, jotka vahvistavat Raamatun totuudet. Jos Jumalan Sana pitää paikkansa ja jos se on totta, silloinhan meillä ei ole mitään hätää. Silloin joulun sanoma Kristuksestakin pitää paikkansa ja enkelin Joosefille kertomat sanat saavat siunatun vahvistuksensa:

”Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt. 1: 21).

Hän tuli siis maailmaan syntisiä pelastamaan.

Rauli Lehtonen