Jefta uskonsankarina, 2 osa

« Osa 1: Anteeksiantamus – ulos umpikujasta

Uskonsankari Jeftan elämään liittyy yksi vaikeimmin ymmärrettäviä Jumalan kansan tapahtumia. Jefta lupasi Jumalalle että jos hän palaisi voittajana taistelusta ammonilaisia vastaan, hän on valmis uhraamaan kenet tahansa joka ensimmäisenä tulee ulos hänen kotiovestaan. Voitto tuli sodassa mutta kotiinpaluu vei sotasankarilta yöunet. Jeftan asunnosta rientää ensimmäisenä häntä vastaan hänen tyttärensä. Jeftan ainoa lapsi.

Ihmisuhraamiset olivat ylipäätänsä ankarasti kiellettyjä Israelissa. Jefta tosin saattoi elää teologisesti hämärän mailla jouduttuaan lähtemään Israelista Tobin maahan ja jossa hänen seuralaisinaan ei ollut Israelin opettajia vaan kaikenlaisia tyhjäntoimittajia. Lisäksi ihmisuhraamista esiintyi Israelin naapurivaltioissa.

Mutta silti kertomusta on vaikea käsittää. Ketä Jeftan talossa mahtoi asua? Tytär on ainoa henkilö joka mainitaan. Entä vaimo? Emme tiedä. Palvelijoita, ehkä niitä seuralaisia jotka olivat asuneet hänen kanssaan autiomaassa. Todennäköisesti talossa asui väkeä jotka hoitivat hänen kotiaan Jeftan itse ollessa Israelin joukkojen komentajana rintamalla. Oliko hän ajatellut uhrata jonkin vähempiarvoisen palvelijan ja olettanut juuri tällaisen henkilön olevan se ensimmäinen joka tulisi ulos hänen kodistaan?

Missään tapauksessa hän ei ajatellut ensimmäisen henkilön olevan hänen ainoa lapsensa, sen ymmärrämme hänen suunnattomasta järkytyksestään:” Voi, tyttäreni, nyt sinä masennat minut maahan, nyt sinä syökset minut onnettomuuteen! Sillä minä avasin suuni Herralle enkä voi sanaani peruuttaa.”

Sen voimme oppia tästä vaikeasta kertomuksesta että Jefta ei lähtenyt soitellen sotaan. Hän ei ollut lainkaan varma voitosta. Lupauksen antaminen Jumalalle puhuu hänen epävarmuudestaan. Se oli samalla epäsuora rukous. Jos Jumala auttaisi häntä, hän olisi valmis omalta puoleltaan tekemään jotain. Häntä pelotti sodan lopputulos ja siksi hän oli valmis panemaan paljon likoon jos Jumala olisi hänen kanssaan.

Tyttären uhraaminen kertoo siitä, sen Jefta ymmärsi, että Jumalan palveleminen ei ole mikä tahansa sivuharrastus, joka voidaan ottaa lonkalta leikitellen. Kun hän oli antanut lupauksen Herralle, hän oli valmis seisomaan sanojensa takana, vaikka se ajaisi hänen oman elämänsä ihmisraunioille.

Todennäköisesti olemme kaikki antaneet lupauksia Jumalalle elämämme erilaisissa kriisitilanteissa. “Jos sinä autat minua, niin…” Olemmeko pysyneet sanojemme takana? Jeftan sankaruuden yksi ulottovuus oli siinä että hän otti Jumalan palvelemisen tosissaan.

Niin tosissaan, että se vei häneltä kaikkein kallisarvoisimman omaisuuden. Ihmetellessämme Jeftan mielen lujuutta ja päivitellessämme hänen ehdottomuuttaan, meidän on hyvä vetää tähän rinnalle pohdittavaksi, mitä Jumala joutui tekemään antaessaan Jeesuksen kuolemaan meidän tähtemme.

Jumala oli antanut lupauksen ihmiskunnan alkuhetkillä syntikysymyksen ratkaisuksi, että “vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään.”

Jumala seisoi lupauksensa takana. Synti voitettiin mutta hinta lupauksen lunastamiseksi oli äärimmäisen kova. Jumala joutui antamaan ainoan Poikansa ikuisen voiton saamiseksi. Kuolemaan polttouhrina sinun ja minun pelastumisen tähden.

Timo Hakkarainen

« Osa 1: Anteeksiantamus – ulos umpikujasta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.