Albatrossi on yksi maailman suurimmista linnuista. Sen siipien väli on 3,5m leveä joten se ei ihan pihakoivujen sekaan mahtuisikaan. Eipä sitä näillä leveysasteilla juuri nähdäkään vaan se viihtyy eteläisellä pallonpuoliskolla ja siellä missä on tuuliset olosuhteet. Albatrossi on oikeastaan enemmän liitäjä kuin lentäjä ja sen liitäminen on tyyliltään jojomaista. Ylös ja alas. Sen ainutlaatuisuus joka saa sen liitämään jopa 800km päivässä ja toistasataa kilometriä tunnissa on siinä että se alaspäin pudottautuessaan kykenee hyödyntämään saamansa vauhdin noustakseen jälleen ylös kantaviin tuuliin.
Albatrossi ei räpyttele siipiään vaan sen lento/liito on levollista matkan taittamista. Tutkijat ovat saaneet selville että albatrossin liitäessä taivaan sinessä, sen pulssi on lähestulkoon lepopulssin tasolla! Se antaa vauhdin ja tuulten tehdä työtä, vähän niin kuin meillä enemmän maan kamaralla liikkujilla on kokemusta polkupyörän vauhdista mukavassa alamäessä. Ei tarvitse polkea kun viettävä maasto ja pyörät pitävät huolen kevyestä eteenpäin menosta.
Albatrossin matkan teosta löytyy opittavaa. Uskon elämän tulisi toimia samalla tavalla. Jumala haluaa meidän lepäävän sen työn varassa joka kantaa. Armo on kuin kantava tuuli joka vie meitä eteenpäin. Vaelluksemme Jumalan lapsina ei ole tasaista menoa päivästä toiseen. Välillä suunta on alaspäin mutta sieltä noustaan taas takaisin kantaviin tuuliin. Raamattu sanoo: ”…jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman. He kohoavat siivilleen kuin kotkat.”
Joskus on vain näin että voimat ehtyvät. Elämän koettelemukset painavat meitä alas, mielemme väsyy ja rohkeus katoaa. Mutta Jumala ei ole tarkoittanut elämän vastoinkäymisiä tarkoitusta vailla oleviksi synkiksi päiviksi. Hän haluaa kääntää alaspäin vievät elämän vaiheet voimaksi jonka avulla nousemme taas uusiin korkeuksiin. Armo kantaa silloinkin kun tunteet puhuvat meitä vastaan. Albatrossi tietää että ylhäällä odottavat suotuisat tuulet jotka vievät sitä jälleen eteenpäin. Kestävässä liidossa. Sen tähden se ei pelästy syöksyä alaspäin.
Timo Hakkarainen
[divider style=”dashed”]
Kuva: Glen Fergus (Own work, Stewart Island, New Zealand) CC BY 3.0, via Wikimedia Commons