Ensimmäisen kiven heittäjät

Muistamme kaikki Raamatun kertomuksen aviorikoksen tehneestä naisesta, jonka fariseukset raahasivat Jeesuksen eteen. Nainen oli syyllistynyt lain rikkomiseen ja sen mukaan kivitystuomio odotti häntä. Jeesuksen sanat naisen tuomareille käänsivät kuitenkin hetkessä ennalta suunnitellun käsikirjoituksen; ”joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.”

Törmäämme usein elämässä ensimmäisen kiven heittäjiin. Joskus tuntuu siltä, että jotkut kulkevat aina pari kiveä taskussaan päästäkseen jonkun lähimmäisen kimppuun. Tämä ongelma näyttää olevan yhteinen niin lapsille, nuorille kuin aikuisille. Toisessa on niin paljon helpompi nähdä vikoja ja syntejä kuin itsessään. Malka omassa silmässä ei näytä estävän näkemästä rikkaa toisen silmässä Jeesuksen opetuksen mukaan vuorisaarnassa.

On karmeaa kuinka helposti me saatamme syyllistyä toisen kivittämiseen ja kuinka aktiivisesti tämä piirre meissä vaikuttaa. Loppujen lopuksi tuntuu siltä että ahkerimmat ensimmäisen kiven heittäjät ovat juuri niitä, jotka sammumattomalla kivittämisinnollaan pyrkivät peittämään omat syntinsä. Eikä ole lainkaan harvinaista, että se mistä toista syytetään, on itse asiassa itselläänkin parannusta ja korjausta vaativa alue.

Jeesus sai tuomitsijoiden kivet putoamaan. Kivien sijasta taskuissamme pitäisi aina olla peili, jolla voimme peilata omaa elämäämme. Toisten tuomitseminen ei kuulu meille. Jeesus varoittaa: ”sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.”

Vain saamamme anteeksiantamuksen arvon oivaltaminen auttaa meitä lähestymään toisia oikealla asenteella. Silloin kivet putoavat käsistämme. Ja opimme näkemään, että toimivin lääke paheelliseen elämään on armon ja anteeksiantamuksen kokeminen ja sen myötä uuden elämän suunnan löytäminen.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: