Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Kuka järkevä ihminen näin voi sanoa? Ei puutu mitään! Puutelista on yleensä loputtoman pitkä meillä ihmisillä: työpaikka, palkankorotus, isompi eläke, parempi terveys, miellyttävämmät naapurit, uusi auto, iPhone 4, nopeampi tietokone, Voimme sanoa että meiltä kaikilta puuttuu jotain. Mikä mies tämä Daavid oli kun hänellä tuntui olevan kaikkea?

Lk.12:15 Jeesus oli ehdottomasti sitä mieltä, että tyytyväisyys ei kasva tavaran ja omaisuuden lisääntymisen myötä. Monet tarvikkeet olisivat varmasti tervetulleita itse kullekin meistä, mutta alan aavistaa että ei niillä elämän laadun kohoamiseen ole pysyvää vaikutusta. Olen nähnyt veneenmyynti ilmoituksia: Myydään tarpeettomana. Tuskin sitä venettä aikoinaan ostettiin tarpeettomana. Mutta aikansa kutakin, nyt myyjä on sitä mieltä, että ilmankin venettä pärjätään. Muut asiat ovat nyt etusijalla.

Salaisuus Daavidin perustyytyväisyyteen oli siinä, että hänellä oli horjumaton luottamus siihen, että kaikkien koettelemusten keskellä Jumala valvoo ja ohjaa hänen elämäänsä. Oli hänellä myötätuulta tai vastaista, sillä ei ollut ratkaisevaa merkitystä hänelle. Herran paimenuutta ei mitata aineellisella menestyksellä, ei vastoinkäymisten loitolla pysymisellä, vaan tietoisuudella että elämä on joka päivä hänen huomassaan. Tietoisuus että Herra ei ole vielä käyttänyt lopullista puheenvuoroaan ihmisen kysymyksissä, voi kasvaa niin suureksi, että olemme vajavaisina ihmisinä valmiit sanomaan, minulta ei mitään puutu kun Herra minua paimentaa. Kaikki muu on toisarvoista. Kaikesta muusta ihminen saa kylliksensä, iästä, rikkaudesta, omaisuudesta, kunniasta, mutta Jumalan lapsi ei koskaan saa kylliksensä siitä että hän on pienenä ihmisenä rakas Jumalalle.

Timo Hakkarainen