Keskeneräinen mutta – palvelukelpoinen

Seurakunnassamme kävi Suomen Helluntaiherätyksen Ison Kirjan raamattuopiston lähetyskurssilaiset. Eräs laulu jäi kaikumaan mielessäni jota ylistysryhmä lauloi: ”Keskeneräinen mutta palvelukelpoinen.” Mikä tärkeä totuus!

Kouluissa on aina teoreettisten aineiden opiskelujen lisäksi käytännön harjoittelua. Ne ovat päiviä ja viikkoja jolloin opiskelijalle annetaan mahdollisuus tehdä sitä työtä johon opinnot tähtäävät. Päästötodistus puuttuu vielä mutta lupa työharjoitteluun on jo olemassa.

Elämä on alusta loppuun saakka työharjoittelua. Ammattiin kouluttautuminenkaan ei tee meistä ihmisinä valmiita. Jumala tietää puutteemme, heikot kohtamme, luonteen vikamme – silti hän antaa meille luvan olla hänen käytössään. Jumala kelpuuttaa meidät olemaan mukana työssä joka ei vain tähtää ihmisten auttamiseen tässä ajassa vaan tähtäimessä on ikuisuus.

Uskallammeko me nähdä itsemme käyttökelpoisina puutteistamme huolimatta? Monta kertaa käytäntöön tarttumisen suurimpana esteenä olen – minä itse! Vaadimme itseltämme kohtuuttomia. Emme anna armoa itsellemme. Luonteenvikamme ja lankeemuksemme tai pelko joutua kritiikin syömäksi voivat kutistaa meidän rohkeutemme ja henkisen kasvun niin että jäämme mieluummin sivustakatsojiksi.

Milloin meistä tulee niin valmiita että kelpaisimme olemaan mukana niissä pienissä tehtävissä joihin meillä on luontainen kiinnostus? Ei koskaan. Aina olemme keskeneräisiä. Nöyryyden yksi mitta on siinä että uskaltaudumme antamaan itsemme likoon maailmankaikkeuden tärkeimpään tehtävään. Hinta jonka joudumme maksamaan, on joutua ihmisten mielipiteiden maalitauluksi ja monien pettymysten kohtaamaksi. Mutta loppujen lopuksi ainoa joka joutuu kovakouraiseen käsittelyyn, on meidän oma ylpeytemme ja täydellisen onnistumisen odotuksen romuttuminen. Jos tästä (vain) joudumme luopumaan, eikö se hinta kannata maksaa lähimmäistemme parhaaksi ja taivaan valtakunnan iloksi?!

Hyvää pääsiäistä!

Timo Hakkarainen