Siirry sisältöön 
”Anna, oi Herra, näkevät silmät! Suuri on Jeesus, nyt palvomme Häntä. Anna oi Herra, kuulevat korvat, ääntäsi kuulla ja tahtosi tehdä.”
Näin me laulamme (usein kylläkin silmät kiinni). Hartaasta olemuksestamme huolimatta saattaa joskus olla että sydämemme ei ole vielä päässyt sanoihimme mukaan. Laulun pyyntö on todella haastava. Näkeviä silmiä me tarvitsemme mutta jotenkin me vedämme sen sovelluksen koskettamaan vain sisäistä elämäämme. Olisimme uskonsuhteessamme lähellä Herraa, rakastuisimme enemmän Raamattuun ja rukoukseen.
Mutta kerta toisensa jälkeen Raamattu ravistaa meistä pois turhan, kuvitellun hengellisyyden ja vie meidät sen sijaan kohdakkain arkipäivän tavallisten tilanteiden kanssa. ”Jos joku, jolla on maallista omaisuutta, näkee veljensä puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyisi hänessä?” 1 Joh. 3:17
Ei ole todellista uskonelämää ilman näkyviä tekoja. Uskomme aitous tulee testata. Usko ei ole vain puhetta, laulua, rukousta ja seurakuntaa. Usko näkee ja toimii näkemänsä pohjalta. Toki Raamattu puhuu myös heikentyneestä näkökyvystä jolloin tarvitaan silmien hoitoon annettuja lääkkeitä mutta sellaista Raamatun kohtaa ei löydy jolloin rukous näkevien silmien puolesta olisikin vain itseisarvo. Ikään kuin se riittäisi että vain rukoilemme hartaasti mutta että se riittäisi. Ei.
Luimme vaimoni kanssa tuon Johanneksen kirjeen kohdan joitakin aikoja sitten. Samana päivänä Raamatun kohta joutui testiin omassa elämässämme. Eräs ulkomailta tullut lähimmäinen oli asunnon tarpeessa. Elämän tilanteet olivat muodostuneet sellaisiksi että juuri sillä hetkellä ei todellakaan ollut kattoa pään päällä. Tarve oli välitön.
Heti nousivat mieleen kaikki ongelmat mitä ongelmia mahdollinen asunnon tarjoaminen (huoneen antaminen) toisi tullessaan. Oman yksityisyyden kaventuminen. Voiko asukkiin luottaa? Kommunikointiongelmia. Kulttuurieroavaisuuksia jne.
Tuttuja argumentteja ja kaiken lisäksi tosia. Mutta samalla nousi mieleen aamulla luettu Raamatun opetus. ”Näkee veljensä puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyisi hänessä?” Tuntui siltä että vaihtoehdot pala palata murenivat. Olinhan minäkin rukoillut näkeviä silmiä ja nyt Jumala oli vastannut! Näin lähimmäisen avun tarpeessa. Nyt oli mahdollisuus elää uskoa todeksi. Ja onhan meillä huone vapaana! Tervetuloa!
Tuntui hyvältä että omat pyyteet ja itsekkyys kerrankin tulivat selätetyksi Jumalan rakkauden voimasta. Tilaisuuksia oli toki ollut tämän rakkauden osoittamiseen aikaisemminkin mutta liian usein rukous näkevistä silmistä oli riittänyt. Tekoja ei tullut edes ajatelleeksi.
Timo Hakkarainen
[divider style=”dashed”]
“Helping Hand” by Lara is licensed under CC BY 2.0