Hän tietää parhaiten

Profeetta Jeremia oli vastahankainen Jumalan kutsun edessä. ”Minä en kykene puhumaan, sillä minä olen nuori.” Jumala oli toista mieltä, Jeremia kyllä pystyisi Jumalan avulla.

Mooses valitti kutsunsa edessä, että ei hänestä ole johtamaan kansaa, kun ei hän osaa edes puhua! Jumala kysyi häneltä: Kuka on antanut ihmiselle suun… Enko minä, Herra? Mene nyt, minä olen sinun suusi apuna…”

Elia sanoi kerran epätoivoisessa elämän tilanteessa: Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, en ole isiäni parempi.” Jumala käski Eliaa nousemaan ylös ja jatkamaan matkaansa.

Me luulemme tuntevamme omat kykymme ja rajamme. Jumala tuntee meidät kuitenkin paremmin. Silloin kun tuntuu, että nyt on maksimi saavutettu, ei yksinkertaisesti enää kyetä enempään, Jumala on vielä toista mieltä. Me pystymme enempään kuin luulemmekaan. Jaksamme enemmän kuin oma tuntemuksemme kertoo meille.

Voi olla että sinun elämäsi tuntuu nyt ylivoimaisen raskaalta, etkä uskalla ajatellakaan ottaa uusia, tuntemattomia haasteita vastaan. Muista, Jumala on kanssasi. Ei passiivisena ja etäisenä Luojana vaan sinun luotettavana valmentajanasi. Rohkaisijana ja sinun henkilökuvasi täysin tuntevana. Hän on luonut sinut, hän tietää sinun kykysi ja takarajasi.

Hänen käsityksensä ei käy aina yksiin meidän käsityksemme kanssa. Onneksi hän on oikeassa!

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: