Siirry sisältöön Takaisin työmaalla. Se on monen kokemus tällä viikolla. Hiukan vastahakoisena joutuu taipumaan siihen toteamukseen, että kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös fantastinen kesäloma, joka on hemmotellut meitä lämmöllään ja lämpimillä uimavesillä.
Kesä on tarjonnut meille kaikille monia virkistäviä elämyksiä. Tässä yksi sellainen – sarjassamme harvinaisempia kokemuksia. Olimme vaimoni kanssa Tanskassa ja ajelimme vuokra-autolla maata pitkin ja poikin. Alla oli mukavan tuntuinen Ford C-Max diesel auto. Koko autoelämäni bensa-autolla ajaneena allekirjoittaneelle sattui ikävä kömmähdys: päivän ajojen päätteeksi lorautin dieseltankkiin 17 litraa lyijytöntä 95-oktaanista.
Avulias huoltoasemapoika auttoi puhelinsoitoin ja vajaan tunnin sisällä Falck`in hinausauto peruutti C-Maxin viereen ja veti vuokra-automme vaijerin voimin lavalle. Ei muuta kuin viereen istumaan ja viemään potilasta tankin tyhjennykseen Billundin lentokentälle, josta uusi menopeli luvattiin käyttöön. Lievästi harmistuneena alokasmaisesta mokastani yritin saada ohjattua ajatuksiani muuhun ja kävin haastelemaan ratissa istuvan juutti-kuskini kanssa.
Puolin ja toisin teimme tuttavuutta ja kerroimme mitä miehiä olimme. Olen huomannut että oma ammattini on yleensä esittelytilanteessa joko keskustelun avaaja tai sitten – sammuttaja. Tällä kertaa sana pastori teki ”sesam-aukene” vaikutuksen. Huomasin istuvani hengellisistä asioista kiinnostuneen keski-ikäisen miehen vieressä. Avoimesti hän tunnusti kuuluvansa siihen ihmisryhmään jonka kosketus hengelliseen maailmaan rajoittuu naimisiin menoon, lasten ristiäisiin, rippikouluun ja hautajaisiin. Joskus on tullut käytyä joulukirkossa.
Tässä tapauksessa ulkonäkö ei kertonut koko totuutta. Pinnan alta paljastui janoava lähimmäinen. Keskustelimme vuodenaikojen vaihteluista, luonnon heräämisestä uuteen elämään talvihorroksen jälkeen. Yhdessä totesimme että kaunis lehtimetsä, aaltoilevat vilja-vainiot, kaikki mitä ympärillämme näimme, ei voinut olla sattuman tulosta. Joku suurempi voima täytyy olla kaiken takana.
Kerroin kuinka tunsin Jumalan kutsuvan minua jo varhaisnuoruudessa ja kuinka tämä prosessi johti 14-vuotiaan henkilökohtaiseen uskonvakaumukseen. Sillä tiellä ollaan edelleen, vakuutin tarkkaavaisesti kuuntelevalle lähimmäiselleni.
Reilun kädenpuristuksen myötä tiemme erosivat Billundissa. Ajellessani vaihtoautolla takaisin majapaikkaamme kesäillan vehreydessä mietin mielessäni: Jumala tuntuu kykenevän järjestämään koskettavia ihmistapaamisia mitä mielenkiintoisimmalla tavalla ja sitä ei kykene estämään edes pastorin toilailut huoltoaseman tankkauksessa.
Timo Hakkarainen