Kesän eväskori

Koulut ovat päättyneet ja työelämässä olevien lomakausi on alkanut. Lomanviettotavat vaihtelevat henkilöstä henkilöön. Kesämökkeily, sukulaisten tapaaminen, matkustelu sen eri muodoissaan, veneily, kalastus, tai mikä sinun suunnitelmasi onkin tätä kesää varten, muista kuitenkin nauttia!Äläkä unohda kesän eväskoria. Tässä muutamia välttämättömiä tarvikkeita, joita ei ole syytä unohtaa.

Herra, sinun Jumalasi ei nuku eikä torku, hän valvoo ja seuraa elämääsi kaikkina päivinäsi. Myös lomalla ollessasi.

Ystävällisyys on ihmiselämän perustarvikkeita. Älä jätä sitä ruokakomeroon. Anna sen levittää viihtyisyyttä ympärillesi missä sitten oletkin.

Vapaalla oleminen tuo myös mukanaan vastuun. Raamatun mukaan kaikki on meille luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi.

Äiti ja isä ovat Jumalan lahja. Jos he ovat vielä elossa, anna aikaasi heitä varten. He ovat aikoinaan antaneet elämän eväät sinulle. Mikäli heitä ei enää ole, muista kiittää heistä Jumalaa.

Äkäinen mieli on kelvoton suursyömäri, joka tyhjentää hetkessä pöydän herkut omiin sisuksiinsa. Pidä se loitolla kesän riemuista.

Lue. Raamattu on uskollinen ystäväsi. Antaessasi sille aikaa, se ei jätä sinua kuivin suin. Hiljentyminen iankaikkisen sanan äärellä ei ole pois hukattua aikaa. Investoi huomista varten.

Onni on omistaa elämänsä muita varten. Huomioi puolisosi, lapsesi, ystäväsi. Osoita kuinka arvokkaat he ovat sinulle.

Mansikoita, mustikoita, mesimarjoja. Anna luonnon rikkauksien puhua sinulle Jumalan hyvyydestä.

Aja varovasti. Kesälomaliikenne on monen ihmisen surmanloukku. Älä ota kyytiisi kiirettä.

Arvosta levon siunausta. Lepo on Jumalan tarkoittama mahdollisuus uusien voimavarojen löytymiseen. Niitä tarvitaan taas syksyllä.

Timo Hakkarainen