Hyvää ja virkistävää kesää!

Jumala on hyvä. Hän on rakkaus, hän suo meille ihmisille monia nautinnon hetkiä. Niistä me saamme iloita. On täysin vastoin Raamatun ilmoitusta elää naama kurtussa ja päivitellä maailman ongelmia päivästä toiseen. Meillä on paljon kiitoksen aihetta.

Henkilökohtaisten ilonaiheiden lisäksi meillä on paljon nautittavia asioita joista Jumala antaa meidän jokaisen tasapuolisesti iloita. Tässä muutamia vinkkejä kesänvietoksi.

  1. Nauti auringosta ja lämmöstä. Silloinkin kun elohopea ei jaksa nousta kahdenkymmen asteen yläpuolelle. Liiku luonnossa, vesillä ja maalla. Anna aistiesi kylpeä kesän tuoksuissa ja sen tarjoamissa elämyksissä.
  2. Yritä iloita sateestakin!
    Jos ulkoilma ei innosta, vietä aikaasi hyvän kirjan parissa. Tai pähkäile sanaristikkoja ratkoen.
  3. Ota lomaa kännykkäsi käytöstä, älä suostu ajattelemaan että ilman sitä et pärjää. Samaan hengenvetoon kehotan että anna television huilata, käytä kreatiivisuuttasi muuhun mielenkiintoiseen ajanviettoon kesälomallasi.
  4. Anna aikaa puolisollesi, lapsillesi, lastenlapsillesi. Elämän ylivoimaisesti parhaita sijoituksen kohteita.
  5. Älä ohita marjametsiä ja sieniretkiä kun se aika koittaa. Jumala ei ole pihi. Luonnon kattaus on ruhtinaallisen runsas. Sinua varten.
  6. Hengellisiä tilaisuuksia on tarjolla kaikkialla. Kesällä voi hyvällä omallatunnolla käydä vieraissa jos lomanviettopaikka on muualla.
  7. Raamattu kulkee kätevästi paikasta paikkaan. Ollaan sitten kotona tai poissa. Anna sen virkistää ja varustaa. Se on Jumalan tasapuolinen lahja kaikille meille. Nauttimista varten.

Hyvää kesää!

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: