Siirry sisältöön 
Tämä varsinkin viime vuosina suurta huomiota osakseen saanut päivä pysäyttää meidät miettimään ystävien tärkeyttä. Puolisoa, lapsia, vanhempia, työkavereita tai muuten vaan sydänystäviä saatamme muistaa tänään kortilla, kukilla tai ystävänpäivä makeisilla. Hyvä näin. Hyvät ystävät ovat sen ansainneet ja jos edes kerran vuodessa ryhdistäydymme muistamaan meille tärkeitä henkilöitä, niin on se toki kiitettävä ele.
Mutta kristittyinä meidän tulisi mennä pidemmälle. Ei muistaa vain niitä läheisimpiä vaan niitä jotka tahtovat aina jäädä värjöttelemään ystävyyden puutteen kylmälle takapihalle.
Jeesus esitti asian näin: ”Kun laitat päivälliset tai illalliset, älä kutsu ystäviäsi, älä veljiäsi, älä sukulaisiasi äläkä rikkaita naapureita, etteivät hekin vuorostaan kutsuisi sinua, ja ettet sinä siten saisi maksua.
Vaan kun laitat pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja, sokeita…”
Ystävänpäivän merkitys nousee aivan toisiin ulottuvuuksiin jos uskallamme laajentaa ystävyyden osoittamisen kenttää.
Voisiko joku tämän päivän unohdetuista, syrjään jääneistä saada huomiota ja ystävällisyyttämme osakseen?
Onhan heitä. Yksinhuoltajia, yksinäisiä, sairaita, pakolaisia, kodittomia jne. Jeesus tähdensi sellaisen ystävyyden osoittamista jolloin osoitettu rakkauden ele ei synnytä vastapalvelua. Et tule todennäköisesti saamaan kutsua suuriin juhliin tai illallisiin jolloin yhteiskunnan kerma kokoontuu tapaamaan toisiaan.
Mutta Jumala näkee ja palkitsee. Ja kyllä avun tarpeessa olevan kiitollinen hymy ystävällisyyttä osakseen saatuaan on hieno palkka sekin.
Hyvää Ystävänpäivää!
Timo Hakkarainen