Ihmiselämän kultaiset vuodet

Monet seurakuntaihmiset muistavat nimen Emanuel Minos. Tämä värikäs saarnaaja syntyi 1925 silloisessa Belgian Kongossa ja nukkui pois vuonna 2014. Hänen isänsä oli kreikkalainen ja äitinsä egyptiläinen mutta 5-vuotiaana hänestä tuli norjalaisen lähetyssaarnaajapariskunnan adoptiopoika. Mutta jo 4-vuotiaana hän kuuli ateisti-isänsä plantaasiviljelmillä kävellessään ensimmäisen kerran sanan ”Jeesus”, vieläpä kolme kertaa, täysin yliluonnollisella tavalla koska lähistöllä ei ollut ketään ihmistä. Tultuaan lähetyssaarnaajaperheen vakituiseksi asukkaaksi, hengelliset asiat valtasivat täysin tämän nuoren miehenalun.

Minos oli aikansa – ellei kautta aikain – tunnetuin lapsisaarnaaja. Jo ensimmäisenä vuonna uudessa perheessään hän vaatimalla vaati että hän pääsisi kasvatti-isänsä mukaan saarnamatkoille. Ei kuulijaksi vaan puhujaksi!

Pitkän aprikoinnin jälkeen Emanuel kelpuutettiin koemielessä puhujanpaikalle ja viiden vuoden iässä hän piti ensimmäisen saarnaajansa Dalslandin Ed-nimisen kylän Baptistikirkossa. Puheen pituudeksi mitattiin 45 minuuttia! Läsnäolleiden kuulijoiden mukaan puhe oli koskettava eikä yhtään ”tyhmää” sanaa sanottu puheen aikana. Minoksesta tuli tämän jälkeen kysytty lapsisaarnaaja ja kaikkialla hän kokosi sankat kuulijajoukot ilmoitettuihin tilaisuuksiin.

Tämä ainutlaatuinen saarnaajanalku herätti huomiota myös Raamatuntuntemuksellaan. Jo kuusi-vuotiaana hän oli lukenut koko Raamatun läpi! Sittemmin Emanuelista tulikin arvostettu  Raamatunopettaja, evankelista ja profeetta. Yhden tunnetuimman profetiansa hän toi julki 1930-luvun puolessa välissä jolloin hän kertoi sen rautamalmin joka lähtee Norjasta maailmalle, tulevan takaisin sota-alusten ja tykkien muodossa ja tuhoavan Narvikin kaupungin. Tämä profetia toteutui kirjaimellisesti Toisen maailmansodan aikana kun saksalaiset miehittivät Norjan ja Narvik pommitettiin käytännöllisesti katsoen raunioiksi.

Emanuel toi siis esiin tämän järisyttävän profetiansa kymmenen vuoden iässä! Huomaan että kirjoituksessani alkaa olla huutomerkkejä jo siellä täällä kirjoittaessani tästä pojasta mutta onhan tämä kaikki ihan uskomatonta. Meidän maailmassamme viisivuotiaat ja kymmenenvuotiaat eivät saarnaa ja profetoi. Näin me ainakin ajattelemme.

Mutta Jumala näyttää ajattelevan toisin. Hän voi käyttää ketä hän haluaa ja missä iässä tahansa. Vaikka onkin niin että Jumalalla on jokaiselle ihmiselle ainutlaatuinen tehtävänsä on myös muistettava että ympäristö vaikuttaa paljon siihen mitä meistä tulee. Emme voi unohtaa myöskään kasvattiperhettä johon Emanuel-poika sijoitettiin. Varmasti perheen hengellinen ilmapiiri oli myös vaikuttamassa kaikkeen siihen mitä pian alkoi tapahtua.

Vanhemmat ja isovanhemmat! Millaisen esimerkin jätämme nousevalle polvelle? Mitkä asiat ovat tärkeitä meille? Onko perheissämme ja isovanhempien vaikutuspiirissä tilaa hengellisille asioille? Tapaamme puhua ilmaisusta ”lapsuuden kultaiset vuodet.” On selvää että lapsuudessa muotoutuvat elämämme tulevien päivien arvot ja periaatteet. Vieläkö tässä  pokemonien, älypuhelimien ja somen aikakaudessa Jumala voi antaa äänensä kuulua vaikkapa neljävuotiaalle? Onko tämän päivän lapsen kasvuympäristö sellainen että sinne mahtuu vielä Raamatun sana? Ei vaan Raamatun kertomuksina vaan kirjana joka koko sisällöltään voi vallata täysin lapsen mielen. Armolahjoja myöten.

Timo Hakkarainen

[divider style=”dashed”]

Kuva: Rude, E. / Oslo Museum – DigitaltMuseum: boligblokk, trappeoppgang, mann, teolog, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=19212975

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: