Siirry sisältöön 
Talon iäkäs rouva istui pyörätuolissaan ja toivotti tulijan iloisesti tervetulleeksi. Puoliso oli myös paljon elämää nähnyt ja kokenut ja nyt elämänsä ehtoopuolella. Rouva oli viettänyt viimeiset parikymmentä vuotta halvautuneena, pyörätuoli tutuksi tulleena toverinaan. Mies oli sairauden yllätettyä hoitanut puolisoaan päivät ja yöt ihailtavalla rakkaudella ja lämmöllä.
Heillä oli yhteinen tytär. Hän kuoli ehtimättä täyttää viittäkymmentä. Hän syntyi kehitysvammaisena ja kuoli kehitysvammaisena. Hän jakoi isän ja äidin ilot ja murheet. Hän oli osa sitä perheyhteyttä jossa elämän laatu ei yleisen käsityksen mukaan koskaan saavuttanut huippulukemia.
Mies kertoi että hänen vaimonsa on nyt sairastunut syöpään. ”Se tässä enää puuttui. Mutta kyllä me selviämme”.
Näitä miettiessäni tänä lauantaiaamuna, ajattelen Psalmia 73. Se on rehellinen ja avoin tilitys onnesta, kateudesta ja lopulta tärkeysjärjestyksen löytymisestä. Psalmi alkaa sanoilla: ”Todellakin, Jumala on hyvä…” Mutta psalmin kirjoittaja tunnustaa avoimesti että hänen jalkansa olivat kompastua ja hänen luottamuksensa Jumalaan oli saada kolauksen kun hän mietti jumalattomien ihmisten onnea ja helppoa elämää.
”He ovat vapaita vaivoista ja heidän ruumiinsa on terve kuolemaan asti. He elävät ainaisessa rauhassa ja lisäävät rikkauttaan.” Ja Aasaf protestoi mielessään: ”Aivan turhaan olen puhdistanut sydämeni… sillä minua vaivataan kaiken päivää ja saan kuritusta joka aamu. Sydämeni katkeroitui ja sisimpääni pisti. ”
Voiko Jumala olla aina hyvä? Kaikissa olosuhteissa, kaikkien puutteiden keskellä? Kun ei ole terveyttä, ei rikkautta, ei edes aina työtä. Joskus tuntuu kieltämättä että elämä on epäoikeudenmukainen. ”Tasan eivät käy taivaan lahjat.”
Tuskin kukaan kykenee löytämään kaikkia tyydyttävää vastausta siihen, miten toisilla menee niin paljon paremmin. Mutta Aasafin vastaus on tässä: Todellakin, Jumala on hyvä. Hän jatkaa jakeessa 17: kunnes pääsin sisälle Jumalan pyhyyksiin ja käsitin mikä heidän loppunsa on. 18 Jumala syöksee heidät perikatoon… heidän loppunsa on kauhea. 22: silloin minä olin älytön enkä ymmärtänyt mitään. 23 kuitenkin minä pysyn aina sinun luonasi, sinä pidät kiinni oikeasta kädestäni.
24,25 Sinä johdatat minua neuvosi mukaan ja otat minut viimein kunniaan, ketä muuta olisi minulla taivaassa. Ja kun sinä olet minun kanssani, en kaipaa mitään maan päältä.
Jumalan hyvyys on siinä että vaikka kaikki puuttuisi maan päällä, niin Herran oman tulevaisuus on valoisa. Jumalaton voi nauttia menestyksestään nyt, mutta ilman Jumalaa ihmisen loppu on kauhea. Aasafin mielestä kärsimysten polku maan päällä on elämän arvoista elämää, sillä Jumala pitää hänen kädestään kiinni. Eli, hänen kanssaan kohdataan sairaudet, taloudelliset huolet, jokapäiväiset puutteet. Tämä Jumalan jokahetkinen läsnäolo maan päällä on niin korvaavaa, että ”en kaipaa mitään maan päältä.”
Siinä oli Aasafin vastaus kysymyksen elämän epäoikeudenmukaisuuksista. Vetää hiljaiseksi. Nöyräksi. Joudun tunnustamaan: En ole ihan aina ymmärtänyt katsella asiaa tältä puolelta.
Timo Hakkarainen