Hiljattain päättyneen Ruanda-Burundin matkan jälkeen ollaan taas kotona. Mitkä ovat päällimmäiset tuliaiset mukanani? Mielessäni kaikuu Raamatun sana jossa kuvaillaan sielunvihollisen tekoja että hän ei ole tullut muuta kuin tappamaan, varastamaan ja tuhoamaan mutta Jeesus on tullut tehdäkseen tyhjäksi sielunvihollisen teot.
On selvääkin selvempi että lukiessani Genocide Memorial Centerissä (Kansanmurha muistomuseossa) järkyttäviä rivejä tapettujen määrästä ja kuinka paljon naisia ja lapsia joutui pyöveleiden raakaan käsittelyyn kaksi vuosikymmentä sitten, niin tuntuu siltä että pahuudelle ja sen leviämiselle ei ole mitään ratkaisua. Kun yli miljoona ihmistä menettää henkensä 100 päivän aikana, herää väistämätön kysymys, kuinka tämä voi olla mahdollista? Oma vastaukseni voi kuulosta liiankin yksinkertaiselta ja pelkistetyltä mutta sanon sen silti. Demoniset voimat väijyvät suurena armeijana aina siellä missä vihalle ja koston hengelle pedataan paikkaa.
Kuinka on mahdollista että rauhanomaista yhdessäoloa vuosikausia eläneet ihmiset hetkessä muuttuvat verenjanoisiksi ja tunteettomiksi barbaareiksi? Takana ei voi olla muuta kuin demoniset voimat jotka nielevät ihmisiltä kaiken humaanisuuden, rakkauden ja ihmisarvon ainutlaatuisuuden.
Tätä taustaa vasten tuntuu jopa naivilta ajatella että jokin hyvä voima voisi pysäyttää tällaisen tuhoisan syöksykierteen. Mutta silti se on mahdollista. Jeesus on tullut tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Vain Jumalalta tuleva rakkaus voi sammuttaa vihan liekit. Vain sisältäpäin muuttuneen ihmisen uusi arvomaailma voi riisua aseet viholliselta. Rakkautta suurempaa voimaa ei löydy vaikka todellisuus usein puhuu toista kieltä.
Jeesuksen rakkaus ihmiskuntaa kohtaan joka huipentui ristinkuolemassa Golgatalla, on muuttanut miljoonien ihmisten elämän suunnan. Viha on vaihtunut sovintoon ja oman edun ja itsekkyyden sijasta ajatusmaailma on täyttynyt lähimmäisen rakkaudella. Vain Jumalan rakkautta kokeneet ihmiset voivat kylvää lähimmäisiinsä uutta ajattelutapaa ja ennen kaikkea sydämen muutoksen tarvetta. Muuttunut ihminen on Jumalan voimavara aikamme pahuuden pimeyteen.
Timo Hakkarainen