Muistathan kiittää?

Kiitollisuus ei ole meille ihmisille luontainen taito. Sitä tulee opetella. Luonamme kävi perhe jossa on pieniä lapsia. Isä ja äiti muistuttivat pikkuväkeä heidän jotakin saatuaan – kiittämisestä. Kiitos-sanaa tulee harjoitella ja siksi sen alkutahdit kannattaa lyödä jo varhaislapsuudessa.

Lyhyessä Psalmissa 67 kehotetaan jakeissa 4-6 kiitokseen kokonaista kuusi kertaa. Kiitoksen antajina tulisivat olla kaikki kansat maan päällä. Tässä on kaunis ja puhutteleva lähetystyötä käsittelevä teksti. Jumalan tarkoitus on saada kuulla kiitos hänen tuomastaan pelastuksesta kaikkien kansojen parissa. Siinä on syy evankelioimiseen niin ulkomailla kuin täällä koti-Ruotsissakin.

Mutta kiitoksen aihetta löytyy pelastuksen lisäksi ajallisesta hyvästä. Kyseisessä Psalmissa Jumalan siunaus näkyy myös maan satona, jota ei tule unohtaa. Saamme kiittää Jumalaa viljasta, perunasta, vihanneksista, marjoista. Allekirjoittanut on saanut iloita loppukesästä runsaasta mustikoiden määrästä lähimetsissämme. Joku voisi ajatella että eikö poimiminen ole pikemminkin hikeä ja vaivaa? On siinä tietysti ihmisillä jokin pieni osuutensa mutta kyllä suurimman työn on tehnyt meidän Luojamme, joka on antanut metsiin marjojen aiheen. Siitä saamme kiittää häntä.

Jumala antaa hyvyytensä kohdata meitä sateisinakin kesinä. Ilman sateita marjat eivät olisi niin täyteläisiä ja mehukkaita kuin nyt. Sateisen ja kolea kesän ansiosta saamme syödä tuoreita mansikoita vielä elokuun puolessa välissä. Sen oivaltaessa jaksaa paremmin kestää tontilla mellastaneita murhaajaetanoitakin. En ole vielä päässyt ymmärtämään mitä hyötyä näistä limaisista matelijoista on mutta aikanaan sekin varmasti selviää, joten sitä odotellessa kiitetään niistäkin.

Saatoimme menneellä viikolla yhden seurakuntalaisemme maallisen majan haudan lepoon. Hänen elämästään ei puuttunut kiitosta. Hänestä huokui valoisuus ja kiitollisuus sairaudenkin kourissa. Hän oli opetellut kiitoksen läksyn jo nuorena. Siitä riitti hänelle hyötyä viimemetreille saakka.

”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: