Neljä kuihtunutta kukkakimppua

Kotimatkalla keskiviikkoillan kokouksesta tulin risteykseen jossa rekka oli törmännyt moottoripyöräilijään. Moottoripyörä oli kaatunut ja iso musta nestemäinen lammikko oli todennäköisesti tielle valunutta verta. Rekan vieressä istui vilttiin kääritty mies parin henkilön tukemana. Ymmärsin että kyseessä oli vakava onnettomuus, viltti päällään oleva mies oli varmaan shokkitilassa oleva rekkakuski mutta miten oli käynyt moottoripyöräilijän?

Viikonlopulla ajoin saman paikan ohi uudestaan. Paikalle oli ilmestynyt neljä kukkakimppua, nyt jo osittain kuihtuneita. Muutamat kynttilät olivat myös kertomassa sitä mitä pelkäsin: siihen risteykseen päättyi moottoripyöräilijän elämä. Mitä todellisuudessa oli tapahtunut ja kenen syy kolari mahtoi viime kädessä olla, eivät tuntuneet oleellisilta kysymyksiltä, vaan mielen täytti suru ja hiljaisuus. Googlaus puhelimessa varmisti uutisen todenperäisyyden: Illalla 23.30 moottoripyörällä ajanut mies oli menehtynyt saamiinsa vakaviin vammoihin. Moottoripyöräilijän päättyneestä elämästä jäi meille ohikulkijoille puhumaan neljä kuihtunutta kukkakimppua ja muutama kynttilä.

Siihen keskiviikkoon herätessään tämä meille tuntematon lähimmäinen tuskin tiesi aavistaa että se jäisi hänen viimeiseksi päiväkseen. Kaikki oli hetkessä ohitse. Unelmat, tulevaisuuden suunnitelmat, kotiintulo sinä iltana vaimon, lasten luo, kaikki sai uuden käänteen.

Raamattu puhuu ihmiselämästä: Se on kuin kukka, joka tänään kukoistaa ja huomenna uuniin heitetään. Syntymä tähän maailmaan pystytään kutakuinkin tarkkaan arvioimaan mutta lähtöhetkeä ei tiedä kukaan. Se tulee yllättäen ja odottamatta. Mooses rukoilee Psalmissa 90: ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen.” Lähtöhetken ollessa meiltä salassa, emme voi tehdä muuta kuin olla aina valmiina ikuisuutta varten.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: