Siirry sisältöön 
Kristillisissä piireissä kalskahtaa pahalta jos joku ”meni maailmaan.” Sillä tarkoitetaan yleensä uskon hylkäämistä ja sen myötä myös seurakunnan jättämistä. Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous puhuu maailmaan menosta ihan toisessa valossa. Sinne Jeesus lähettää uskovan! ”Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan”. Jeesus jatkaa rukouksessaan Taivaalliselle Isälle: En rukoile että ottaisit heidät pois maailmasta..
Kristityn täytyy siis suorastaan mennä maailmaan ja pysyä myös siellä! Tällaisia käskyjä taidamme harvemmin kuulla puhujapöydän takaa.
Raamattu puhuu uskovan vaikutuksesta ympäristöönsä käyttämällä sanontoja ”Kristuksen kirje” ja ”Kristuksen tuoksu”. Nämä auttavat meitä ymmärtämään maailmaan menemisen välttämättömyyden. Ihmisen joka ei vielä ole joutunut tekemisiin Jeesuksen kanssa henkilökohtaisesti, täytyy päästä ”maistamaan” häntä. Se tapahtuu uskovan ihmisen raikkaalla ja tuoreella Jeesuksen tuntemisella. Se jättää nimittäin Jeesuksen seuraajaan lähtemättömän vaikutuksen. Tuoksu leviää ja Jumalan rakkauskirje on ihmisten luettavissa.
Maailma on nähty uskovien piireissä niin vaarallisena uskonelämän tuhoajana että siinä varjelemisen innossa on tultu kokonaan pois maailmasta. Ei ole annettu enää mahdollisuutta Jeesus-elämän leviämiselle sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan. Jeesus ei nähnyt mitään ongelmaa uskovan maailmaan menemisessä ja siellä pysymisessä. Hän painottaa nimittäin sitä, että he eivät ole maailmasta ja hän rukoilee että Isä varjelisi heidät pahasta.
Klassinen esimerkki meren kalasta valaisee uskovan olotilaa maailmassa. Vaikka merivesi on suolaista, sen suola ei kuitenkaan tartu kalaan. Meriahven on on suolattava paistinpannusssa siitä huolimatta että se on elänyt koko ikänsä meressä.
Jos aiomme kristikansana onnistua ns lähetyskäskyn päätökseen viemisessä, meidän on jätettävä turvallinen ja mukava tuvan lämpö ja avattava ulko-ovi. Koko joukko maailmaan! Se on Jumalan suunnitelma.
Timo Hakkarainen