Jumalan puoleen voi kääntyä kaikissa asioissa. Luin evankelistasta joka saapui pitämään kokouksia maaseutupaikkakunnalle. Evankelista tapasi maanviljelijän jonka yksi lehmistä oli halvaantunut poikimisen yhteydessä. Lehmä parka oli maannut kaksi vuorokautta liikkumattomana, eläinlääkäri oli käynyt paikan päällä neljä kertaa mutta totesi lopuksi, että mitään ei ole tehtävissä.
Evankelista kertoi että he päättivät rukoilla lehmän puolesta kokouksessa ja maanviljelijän mukana lähetettiin myös rukousliina. Rukousliina laskettiin navetassa makaavan lehmän päälle ja ihme tapahtui: Siitä hetkestä lehmä nousi jaloilleen niin kuin mitään ongelmaa ei olisi koskaan ollutkaan.
Raamattuun on kirjoitettu että ”ihmistä ja eläintä hän auttaa”. Eläimet ovat ihmisille tärkeä apu ja jopa toimeentulon lähde. Niinpä Jumala on valmis näyttämään kaikkivaltiuttaan myös eläinten kohdatessa vaivoja ja sairauksia.
Hän on kiinnostunut meidän asioistamme. Jopa niin yksityiskohtaisesti, ettei edes hius putoa päästämme Jumalan sitä tietämättä. Hänen puoleensa voimme kääntyä kaikissa huolissamme. Rukous on annettu meille sitä varten että vajavainen ihminen voisi päästä kosketuksiin Luojamme kanssa.
Tärkein rukous on pelastukseen johtava rukous. Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat. Pelastus on Jumalan lahja ja se saadaan pyytämällä häneltä sitä. ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” Älä jätä tätä tärkeintä rukousta rukoilematta. Hän kuulee rukouksesi siinä silmänräpäyksessä ja sinä saat syntisi anteeksi.
Mutta Jumalaa voi rukoilla kaikissa tarpeissamme. Rukoukset voivat koskettaa sairautta, työttömyyttä, perhe-ongelmia, lasten koulunkäyntiä, taloudellisia vaikeuksia, lähimmäisen hätää, sanalla sanoen kaikkea. Rukous rukoiltu vilpittömällä mielellä johtaa siihen, mistä sanotaan: ”He etsivät minua ja löytävät minut, kun he etsivät minua kaikesta sydämestänsä.”
Rukous ei kuulu vain papeille ja hengellisen työn tekijöille. Rukous on jokaisen ihmisen perusoikeus.
Timo Hakkarainen