Vaikea läksy

Jeesus opetti että Jumala on niin hyvä että hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoille ja hän lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.
Ihmisinä joudumme tässä kohdassa kasvotusten Jumalan suuren armon ja tasapuolisen rakkauden kanssa. Sitä meidän on vaikea ymmärtää.

Mielellämme haluaisimme Jumalan ottavan korvista sellaista henkilöä, joka käyttäytymisellään on loukannut ja aiheuttanut mieliharmia. Toivoisimme että Jumala asettuisi aktiivisesti kärsineen puolelle ja viheltäisi pahantekijän jäähylle häpeämään.
Mutta ei. Jumala osoittaa käsittämättömän suurta rakkauttaan aina ja kaikkia ihmisiä kohtaan.

Kyllä Raamattu puhuu oikean elämän tyylin tärkeydestä, rakkauden tekojen osoittamisesta ja lääkitsevien sanojen käyttämisestä lähimmäisiämme kohtaan.
Mutta Jumalalla ei ole kuumia kiviä varastossaan heiteltäväksi niiden niskaan, jotka viis veisaavat Hänen antamista neuvoistaan. Kun aurinko nousee, se ei ohita pahantekijää. Kun vesisade kastelee maan ja antaa ravinnon pelloille ja kasveille, se on tarkoitettu iloksi myös niille, jotka omilla valinnoillaan sotivat Jumalan periaatteita vastaan.

Mutta ei tässä kaikki. Jeesus sanoo että olkaa tekin niin kuin teidän taivaallinen Isänne. Niin kuin hän on hyvä, osittakaa tekin sitä samalla tavalla. Ansaitsematonta ystävällisyyttä ja rakkautta. Jeesus sanoo, että mitä ihmeellistä siinä on, jos te rakastatte niitä jotka teitä rakastavat? Rakkautta tulee osoittaa tavalla millä Jumalakin rakastaa. ”Olkaa täydelliset niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

Jeesus nostaa riman korkealle. Meidän oikeustajuumme kuuluu, että ystävällisyyttä ja kiitosta jaetaan sen mukaan kuin sitä itse saadaan. Jeesus on toista mieltä. Rakkaus ei ole ehdollista. Rakkautta tulee jakaa ja osoittaa aina. Riippumatta kohteesta. Jumala on sitä mieltä että hänen pahinkin vihamiehensä on rakastamisen arvoinen.

Herra, tämä on vaikea opetus. Tämä ei tunnu aina edes oikealta. Mutta auta minun epäuskoani. En halua olla poikkiteloin täydellisen sanasi edessä. Amen.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: