Suu kiinni!

Vuosia sitten sain hyvältä ystävältäni ja silloiselta esimieheltäni Aulis Lehdolta Göteborgin suomalaisessa helluntaiseurakunnassa lainaksi yhden maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista, Victor Hugon ”Kurjat”.

Loistavan kerronnallisen annin ja mieleenpainuvien ihmishahmojen lisäksi maailmankuulu kirjailija sirottelee kirjan sivuille tämän tästä oivallisia elämän viisauksia. Yksi esimerkki seuraavassa: ”Ihmiset, joilla on tarvetta lörpöttelyyn, ovat kuin tulipesiä, jotka kuluttavat puunsa nopeasti. Ne tarvitsevat paljon polttoainetta ja polttoaineena on lähimmäinen.”

Juorut, tyhjät puheet ja kaikenkaltainen lörpöttely ovat puheenaineina tuttuja, tuiki tavallisia, mutta arvaamattoman tuhoisia. Ne lienevät ihmisen yleisimpiä helmasyntejä, joiden vaikutukset ovat rikkoneet perheitä, vahingoittaneet ihmissuhteita, lyöneet leiman lähimmäiseen pahimmassa tapauksessa loppuiäksi.

Raamattu sanoo tyhjien puheiden harjoittajista, että ”heidän puheensa jäytää ympäristöään niin kuin syöpä.” Juoru leviää, lahottaa ja lopulta luhistaa.

On meillä ylevämpiäkin tavoitteita elämällemme, kuin polttaa lähimmäisiämme omissa tulipesissämme. Puutteellinen lähimmäisen arvon ymmärtäminen saa mielemme kieroutumaan ja samalla puheet putoavat pohjakastiin.

Raamatun hengessä eläminen ja Jumalan tahdon etsiminen elämän kaikilla alueilla tulisi pitää meidät varuillamme. Kiusauksen tullessa sytyttää juorujen tulipesä, meidän tulisi rukoilla välittömästi: Ole minun suuni vartija! Ja yrittää nähdä lähimmäinen Jumalan silmin: Arvokkaana, ainutlaatuisena ja kunnioituksen ansaitsevana.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: