Siirry sisältöön Ihminen tottuu kaikkeen ja ottaa kaiken hyvän itsestään selvyytenä. Amerikkalainen kirjailija Susan Isaacs kertoo kirjassaan ”After all these years” kuinka kasvava menestys sumentaa ihmisen kyvyn käsittää mitä hänellä todella on.
Varakkaassa perheessä oli mahdollisuus palkata apua suuren talon hoitamiseen. Ensiksi apuvoimia hankittiin kodin kunnossapitoon ja siivoukseen. Seuraavaksi palkattiin ruoanlaittaja, joku toinen huolehti kasveista ja vihanneksista. Sitten taloon tuli kirjanpitäjä, veroasiantuntija ja investointineuvonantaja. Pojalle hankittiin kotiin yksityisopettaja ranskan kielen opintoja varten, aviomiehellä oli fyysisen kunnon parantamiseen tarkoitettu henkilökohtainen valmentaja ja koko perheen yhteiselämää varten hankittiin perheterapeutti. Apua oli tarjolla ja kustannukset eivät olleet ongelmana.
Elämä tarjosi amerikkalaisen unelman mukaan parasta mahdollista mutta silti elämän arvoa ei osattu oivaltaa. Kirjailija kuvaa tilaa sanomalla, että kosketus itse elämään heikkeni vaurastumisen ja elämän tarjoamien etuoikeuksien myötä häviten lopulta kokonaan.
Useimmilla meillä ei ole edellytyksiä pitää talo täynnä palvelijoita, mutta osaammeko mekään aina ymmärtää miten hyvin meillä asiat loppujen lopuksi ovat? Yksi alue jossa yleisesti ottaen olemme perin huonoja näkemään elämän runsaitten lahjojen arvon, on ihmisen terveys. Suuri osa meistä kuulee, näkee, haistaa, maistaa ja tuntee. Viisi aistia jotka auttavat meitä päivittäin kaikissa touhuissamme. Vieläpä korvauksetta. Kuinka kiitollisia meidän tulisi olla siitä että näemme silmillämme kauniit lumiset maisemat, kuulemme toistemme puhetta, maistamme herkullisen ruoan, haistamme kukkien miellyttävän tuoksun, tunnemme ystävän lujan kädenpuristuksen ja halauksen.
Terveellä ihmisellä aistit toimivat ja ne palvelevat väsymättä, mutta osoittamamme arvo niiden toimivuutta kohtaan on heikko. Vasta silloin kun kuulo alkaa heiketä, ymmärrämme miten suuresta lahjasta olemme saaneet nauttia.
Olemme kuin amerikkalainen luksuksessa kylpevä perhe. Kosketus itse elämään ja sen todelliseen rikkauteen sumenee. Emme yksinkertaisesti näe mitä meillä on. Uusi testamentti asettaa meidät hyödyllisen kysymyksen eteen: ”Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?”
Me olemme erittäin taitavia ottamaan kaiken itsestään selvyytenä. Unohdamme mitä meillä on ja mistä se on tullut. Olkoon tämä päivä toisenlainen. Olemme aloittaneet viikon, jonka yhtenä päivänä almanakassamme on Ystävän päivä. Silloin yritämme terästäytyä näkemään läheisen ihmisen merkitystä elämässämme. Se on hyvä asia, sillä hyvä ystäväkin voidaan ottaa itsestään selvyytenä.
Mutta samalla kun huomioimme ystäviämme kukilla tai kirkkaan punaisilla Ystävän päivä makeisilla, olisi erinomaisen hyvä tilaisuus muistaa myös Ystävää ylitse muiden, joka on antanut meidän nauttia runsaista lahjoistaan. Raamattu puhuu siitä, että Jumala vetää meitä yhteyteensä hyvyytensä kautta. Olkoon tämä viikko paluusuuntana itsekeskeisyyden ja itsestään selvyyksien maailmasta kaiken hyvän antajan yhteyteen. Ehkä alamme aavistaa että taidamme sittenkin olla rikkaampia kuin luulemmekaan.
Timo Hakkarainen