”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan.
Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. ” Matt.12:33,35
Juurista kaikki on kiinni. Puun juurien kunto näkyy oksien hyvinvoinnissa ja lopulta myös hedelmien maussa.
Käyttäytymisemme, puheemme ja ylipäätänsä suhtautumisemme toisiin ihmisiin on sidoksissa siihen, millaisessa kunnossa oma juuristomme on. Hyvän tai pahan puhuminen ei ole irrallinen ilmiö vaan se on aina seurausta jostain.
Jeesus opettaa toisessa yhteydessä kuinka me voimme nähdä näkyväisiä pahoja tekoja, joita voimme kauhistella, mutta niiden todellinen lähtökohta on kuitenkin sydämen ajatukset. Ajatukset tulevat ikään kuin raskaiksi ja vähitellen ne synnyttävät tekoja.
Meidän ajatuksemme kantavat hedelmää. Jos ajattelemme hyviä ajatuksia, elämämme tuottamat hedelmät ovat hyviä. Jos ajattelemme kielteisiä ajatuksia, elämämme hedelmät ovat maultaan kitkeriä.
Ajatuksillamme on suuri voima. Päässä haudotut ajatukset saavat aikaan vihaa, väkivaltaa, avioeroja, kärsimystä, katkeruutta. Vastaavasti ihmisen ajatukset voivat muuttua lähimmäisen auttamiseksi, ystävälliseksi puhelinsoitoksi, sairaan luona käymiseksi, puolison huomioimiseksi, lasten kanssa leikkimiseksi.
Parasta tässä on, että meidän ei tarvitse näytellä hyviä tekoja vaan ne voivat tulla esiin luonnollisena seurauksena. Ihmisessä itsessään ei ole mitään hyvää mutta Jumalan vaikutuspiirissä kasvaa myös hyvää hedelmää. Mitä enemmän ajatuksissamme saa asua hyvät ja kauniit ajatukset, sitä enemmän ne alkavat näkyä myös kauniina tekoina.
Mitä hyvää voisit olla tekemässä tällä viikolla? Anna mielesi täyttyä hyvillä ja mieluisilla ajatuksilla. Se johtaa ajan mittaan myös rakkaudellisiin tekoihin.
Timo Hakkarainen