Elämme aikaa jolloin muureja ja piikkilanka-aitoja nousee siellä täällä erottamaan ihmisjoukkoja toisistaan. Taustalla on selvä viesti: emme halua olla teidän kanssanne tekemisissä.
Jumala on muurien ja erottavien väliseinien purkaja. Efesolaiskirje puhuu Jeesuksen kauaskantoisesta kuolemasta ristillä. ”Hän on meidän rauhamme… hän teki nuo molemmat ihmisryhmät yhdeksi ja purki niitä erottavan vihollisuuden muurin… ja jotta hän yhdessä ruumiissa ristillä sovittaisi nuo molemmat Jumalan kanssa ja niin omassa itsessään tekisi lopun vihollisuudesta.Ef.2:14,16.
Pakanoilla (ei-juutalaisilla) ei ollut mitään asiaa Israelin jumalanpalvelusviettoon. Temppelialueella oli pakanoiden esipiha mutta sitä pidemmälle ei heillä ollut pääsyä. He olivat auttamattomasti ulkopuolella. Tämä tosiasia nostatti juutalaisten ja pakanoiden välille vahvan ja ylipääsemättömän muurin. Ja vihollisuuden. Mutta Jeesus purki tämän muurin omassa ruumiissaan ristin kuolemassa. Hän sovitti molemmat ihmisryhmät Jumalan kanssa ja vihollisuudesta on kerta kaikkiaan tehty loppu.
Monet ihmiset, myös uskovat, elävät ikään kuin vihollisuuden muuri edelleen olisi olemassa. Vuosien takana voi olla asioita jolloin joku koki tulleensa väärin kohdelluksi ja tämä on painanut ilkeänä hiertävänä kivenä kengässä. Sen kanssa o yritetty elää mutta parhaimmillaankin se on ollut kuin märkivä haava joka ei tahdo parantua. Aina kun seurakunnassa tavataan, se synnyttää ikävän vaikenemisen ja väistämisen ilmapiirin. Avointa konfliktia ei enää ole, mutta muuri on liian korkea ylitettäväksi siunaavaan kanssakäymiseen pääsemiseksi.
Älä usko, ettei ongelmaan olisi ratkaisua. Jeesus on purkanut vihollisuuden muurit. Ansioitumisen ja erossa olemisen muurit. Jeesus poisti vihollisuuden kahden ihmisryhmän välillä ja hän ratkaisi myös Jumalan kokeman vihollisuuden ihmiskunnan syntiä kohtaan. Ei ole olemassa suurempaa muuria kuin synti joka erotti ihmisen Jumalasta. Mutta Jumalan viesti sinulle vakuuttaa että Jeesuksen uhrikuoleman kautta ”on meillä molemmilla pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo.” Ef.2:18.
Kristuksessa Jeesuksessa sammuvat kaikki vihan ja vihollisuuden liekit. Hänessä ei ole tilaa erottaville muureille. Raamatun mukaan jokainen kristitty, Jumalan lapsi, on myös Kristuksessa. Jeesuksen lääke vihollisuutta vastaan oli rakkaus ja anteeksiantamus. Tämä sama rohto tainnuttaa konfliktit ja sopimattomat asiat myös tänä päivänä. Uskalla omistaa anteeksiantamus itsellesi ja tarjoa sitä myös vihollisuuden muurin toisella puolella olevalle lähimmäisellesi. Se toimii.
Timo Hakkarainen