Elämä Jumalan käsissä

Elämämme on Kaikkivaltiaan Jumalan käsissä. Esimerkkinä tästä on Kansanjohtaja Mooses, jonka tulevaisuus oli hiuskarvan varassa heti alusta lähtien. Kaikki vastasyntyneet poikalapset heitettiin Niili-virtaan, ja siihen samaan kuoleman jokeen laskettiin myös pieni Mooses-poika äidin ja isän sydäntäsärkevän surun saattelemana.

Mutta Jumalan varjeleva käsi ja valvova silmä seurasivat heiveröisen Mooseksen elämää myös kolmen ensimmäisen kodin turvassa vietetyn kuukauden jälkeen.

Inhimillisesti katsottuna hebrealaispojan selviytymismahdollisuudet olivat täysin olemattomat. Tappopäätös oli kohdennettu kaikkiin israelilaispoikiin ja sen toimeenpanoa valvottiin yötä päivää. Mutta Jumala näytti että hän on kaiken tyrannisen hallintavallan yläpuolella.

Hänen suojeleva kätensä ja hänen koko ihmiselämää koskeva suunnitelmansa on pimeyden voimien ulottumattomissa. Tosin meidän on muistettava että Raamattu ei lupaa meille automaattisesti pahan vallalta varjeltumista. Mutta ” jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi silloin olla meitä vastaan?”

Jumalan suunnitelmassa pysyminen on tärkeää niin Luojalle kuin luoduile. Hänellä on hyvät ajatukset kaikkia ihmisiä kohtaan ja niistä meidän kannattaa päästä osallisiksi. Eivät edes elämän raskaat koettelemukset saa riistää meiltä sitä tietoisuutta että ”hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.”

Ulkonaiset vastoinkäymiset eivät ole merkki siitä että olisimme Jumalan suunnitelman ulkopuolella. Sairaus, työttömyys, läheisen menettäminen ei tarkoita sitä, että Jumala olisi unohtanut meidät.

”Käyköön myöten taikka vastaan, eipä Herra hylkää lastaan.” Jumala voi antaa elämämme ylle käsittämöttömän varjelunsa, mutta raskaimmat koettelemuksetkaan eivät horjuta sitä tosiasiaa, että elämämme on hänen hyvissä käsissään.

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: