Kaksi kätilöä

Muistuuko mieleen keitä Sifra ja Puua olivat? Ehkä ei ihan ensi kuulemalta. He kuuluvat Raamatun henkilögallerian oudompiin edustajiin, joiden nimet eivät ole yleensä esillä saarnoissa tai Jumalanpalveluksissa.

Molemmat toimivat kätilöinä Mooseksen syntymän aikoihin faraoiden Egyptissä. Egyptiläisten suuri ongelma oli uhkaava väestönlisäys orjakansan Israelilaisten parissa. He lisääntyivät siinä määrin dramaattisesti että hallitusportaassa alettiin pelätä kapinaa aina vain lukumääräisesti vahvistuvan etnisen ryhmän taholta. Faraon lääke ongelmaan oli poikavauvojen epäluonnollinen poistuma. Tässä historian vaiheessa astuvat Sifra ja Puua kuvaan mukaan. He auttoivat israelilaisia naisia heidän synnytyksessään. Mikäli kyseessä oli poikavauva, heidän barbaariseksi tehtäväksi jäi ottaa lapsi hengiltä. Tämä oli senaikaista egyptiläistä syntyvyyden säännöstelyä.

Raamatun mukaan Sifra ja Puua pelkäsivät enemmän Jumalaa kuin Faraota. Heille valinta oli vaikea mutta heidän päätöstään ei edes virkarikoksesta koituva rangaistuksen uhka voinut muuttaa. Raamattu kertoo että Jumala antoi kätilöiden menestyä ja koska Sifra ja Puua tottelivat Jumalaa enemmän kuin Faraota, Jumala siunasi heidän kotejaan. Kun Israelin kansa vuosikymmeniä myöhemmin oli lähtenyt liikkeelle Egyptistä kohti luvattua maata, heidän joukossaan oli tuhansia miehiä jotka saivat kiittää hengestään näitä kahta rohkeaa kätilöä.

Kertomus on opettava. Pieni ihminen voi tänä päivänäkin olla suuren Jumalan käytössä. Kätilöt olivat päättäneet taistella elämän puolesta. Kaikkivaltias Jumala oli huomioinut heidän rohkeutensa vaikeassa ajassa ja ilmiselvässä lojaalisuuskonfliktissa. Kätilöt pääsivät osallisiksi Jumalan siunauksista ja jälkipolvet saavat muistella heidän sankaruuttaan ja jopa heidän nimiään.

Olemmeko me valmiit taistelemaan elämän puolesta? Hengellisesti elämme ajassa, jolloin näemme kuinka Jumalan valtakunnan kasvu uhkaa pysähtyä. Sielunvihollisen strategia tähtää siihen että uusia lapsia ei synny. Jeesuksen sanojen mukaan vihollinen on tullut varastamaan, tappamaan ja tuhomaan. Löytyykö tähän aikakauteen Sifran ja Puuan kaltaisia päättäväisiä ihmisiä, jotka asettavat tavoitteekseen toimia elämän puolesta?

Seurakunnan tärkein tehtävä on lisääntyä. Mikään ulkopuolinen uhka ei saa sammuttaa tätä näkyä. Jumala haluaa synnyttää uutta elämää. Siinä prosessissa hän haluaa käyttää pieniä ihmisiä, jotka ovat valmiit rukoilemaan, keskustelemaan, palvelemaan rakkauden teoilla voidakseen olla osoittamassa tietä Jeesuksen yhteyteen. Matka luvattuun maahan on vielä kesken. Taivas haluaa lisää miehiä ja naisia jotka liittyvät tähän seuraan kohti iankaikkista elämää.

Timo Hakkarainen