”Tähän asti on Herra meitä auttanut”. Vanhan testamentin Samuel sanoi nämä sanat tilanteessa, jolloin Israel oli kokenut vaikeita aikoja verivihollisensa Filistean taholta. Filistealaiset vaikuttivat ylivoimaisilta voimaltaan mutta profeetta Samuelin noustessa johtamaan kansaa, Israel sai hänestä luotettavan esirukoilijan puolelleen. Uhkaavat tappiot kääntyivät voitoiksi.
Voittoisan taistelun jälkeen Samuel pystytti kiven ja antoi sille nimen Eben-Eser, joka tarkoittaa tekstimme alussa olevia sanoja. Tähän asti on Herra meitä auttanut.
Vuodenvaihde on eräänlainen muistokiven pystyttämisen hetki. Vaikka vuoden viimeiset ja uuden vuoden ensimmäiset päivät eivät välttämättä eroa vuoden muista päivistä millään tavalla, on se ajankohtana kuitenkin kiitollinen hetki pysähtyä pohtimaan elämämme kulkua.
Vuosi on saattanut sisältää monenlaisia taisteluja, ehkä jopa kirveleviä tappioita. Kaikkien murheitten keskellä meillä on kuitenkin syytä muistaa, että Jumala on auttanut tähän asti. Profeetta Jeremia kuvailee tuntemuksiaan Valitusvirsissä sanoen: ”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet; sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut.”
Niin, ilman Herran mukana oloa kaikki olisi vielä hullummin. Jumalan armo ja laupeus ja hänen horjumaton huolenpitonsa on Jumalan lapsen suuri turva ja tietoisuus. Oli vuosi 2011 ollut kuinka miinusmerkkinen tahansa, silti voimme sanoa nöyrin mielin: Tähän asti on Herra meitä auttanut.
Elämä on monesti taistelua milloin minkäkinlaisia vihollisia vastaan. Sairaudet, toimeentulon epävarmuus, repivät ihmissuhteet, perheen sisäiset ristiriidat jne. ovat kaikki taisteluun rinnastettavia asioita. Huolet vaivaavat, uni karkaa silmistä yöllä, päiväkään ei tahdo tuoda lohtua tilanteeseen.
Nyt vuodenvaihteessa on kuitenkin syytä muistaa, että Jumala on ollut kanssamme kaikissa näissä koettelemuksissa ja hän ei ole väistynyt elämän raskaimpinakaan hetkinä rinnaltamme. Mitä olisi elämä ilman rakastavaa Taivaallista isää? Liian vähän muistamme kiittää häntä hänen uskollisuudestaan 365 päivän aikana. On vähintään kohtuullista että pysähdymme edes joskus – miksei juuri vuodenvaihteessa – ja annamme kiitoksemme hänelle joka on meidän Isämme, ”joka ei torku eikä nuku”.
Kiitollisuus on voima suuria vihollisia vastaan. ”Hyvä mieli on kuin alituiset pidot”.
Siunattua Uutta Vuotta 2012!
Timo Hakkarainen