Vuosi on vaihtunut. On aika opetella sisäistämään ajatuksiimme uusi vuosiluku, nyt 2011. Todennäköisesti tulemme päiväyksissä vanhasta tottumuksesta kirjoittamaan edelleen 2010, ainakin muutaman viikon ajan. Alkaneen vuoden päivät ovat toistaiseksi niin vähäiset että voimme puhua ikään kuin tyhjästä kirjasta. Ainekset ovat kyllä olemassa mutta sivut ovat kirjoittamatta.
Mitä kirjamme mahtaa sisältää kun on aika tehdä yhteenvetoa tästä alkaneesta vuodesta? On asioita joihin emme voi kovin paljon vaikuttaa, kuten esimerkiksi sairaudet. Kukaan ei niitä haluaisi, mutta silti ne ovat erottamaton osa elämäämme. Terveillä elintavoilla on oma tärkeä merkityksensä mutta emme koskaan voi täysin karsia sairauksia elämästämme.
On olemassa myös asioita joihin voimme ratkaisevasti vaikuttaa elämän valinnoillamme. Millaiseksi haluat oman Jumalsuhteen kehittyvän? Joko olet henkilökohtaisesti vastaanottanut pelastavan armon Jeesuksessa? Usko Jeesukseen ja sitä seuraava syntien anteeksiantamus on suurin lahja maan päällä. Se vaikuttaa ratkaisevasti ikuisuuspäämäärääsi ja se voidaan kirjoittaa sinun elämäsi kirjaan vuoden 2011 kohdalle. Onnittelen, jos olet sen päätöksen jo tehnyt.
Vuoden vaihtuessa elämme menneen ja tulevan käännekohdassa. Apostoli Paavali kirjoittaa että ”unohtaen sen mikä on takanapäin ja kurottautuen sitä kohti mikä on edessäpäin”. Menneelle emme enää voi mitään. Opiksi voimme ottaa ja mikäli muistot ovat säilyttämisen arvoiset, voimme jopa kiittää niistä. Mutta kummassakaan tapauksessa muistoista ei ole paljon apua tälle vuodelle. Nyt on syytä kurottautua uutta kohden.
Mitä odotat hengellisesti alkaneelta vuodelta? Miten voisit kurottautua eteenpäin? Pysyvin kasvu ja muutos alkavat pienistä asioista. Jos Raamattu on päässyt pölyyntymään kirjahyllyssäsi, ota pölyhuiska esiin, avaa kirja ja anna Pyhien kirjoitusten ravita sinua. Päivästä toiseen.
Jos rukous on tuntunut sinusta vaikealta menneenä vuonna, aloita nyt. Ensimmäistä kertaa tai uudelleen. Anna rukouksen hoitaa sinua. ”Hyvä on Herraa etsiä hiljaisuudessa”, on kirjoitettu Valitusvirsiin vanhassa testamentissa.
Jos olet pelännyt tarttua palvelutehtävään Jumalan valtakunnan hyväksi, anna tämän vuoden olla muutoksen vuosi. Aloita pienestä mutta tee se uskollisesti. Raamattu osoittaa että uskollisuutemme mukaan meille uskotaan lisää. Anna jonkun lähimmäisen päästä kokemaan sinun kauttasi virtaava siunaus elämäänsä.
Pieniä asioita mutta ne ovat kurottautumista uskossa eteenpäin. Paikalleen jääminen on pidemmän päälle turhauttavaa. Ihminen voi parhaiten silloin kun hän kasvaa Jumalan luomuksena ja silloin kun hän voi olla jonkun lähimmäisen avuksi. Anna alkaneen vuoden olla sisällöltään sellainen joka huomataan myös taivaassa. Sellaista kirjaa on mukava lukea jäljestäpäin. Elämä ei tule eletyksi hukkaan.
Timo Hakkarainen