Sukulaiskansamme polttopisteessä

Menneellä viikonlopulla seurakunnassamme oli suomalais-ugrilainen konferenssi. Sukulaisheimojemme edustajia oli Suomen lisäksi Unkarista, Virosta, Komista, Udmurtiasta, Hanttien tasavallasta, Mordvasta ja Mari El`in tasavallasta. Tapahtuman tarkoitus oli saada tutustua näiden kansojen hengelliseen tilaan ja luonnollisesti samalla tehdä tuttavuutta kutsuvieraittemme kanssa.

Mieleeni jäi Ukrainasta vuosia sitten Udmurtiaan muuttaneen lähetyssaarnaajan puhe. Miksi Jumala tuntuu joskus olevan niin hiljaa vaikka tarpeita hänen asioihin puuttumiseen tuntuisi olevan kuinka paljon tahansa?

Nykyisin Udmurtiassa piispana toimiva Pavel Zjelnovakov toi Jumalan ”passiivisuudesta” esille puolen, jota emme aina tule ajatelleeksi. Hän odottaa että seurakunta on valmis tuomaan päivänpolttavat rukoustarpeet hänen eteensä. Ei vain niin, että ”siunaa Jumala sitä ja sitä kansaa, näitä ihmisiä jne.” vaan että olemme valmiit ajan kanssa lähestymään Jumalaa rukouksinemme. Jumala odottaa kärsivällisesti että hän pääsisi toimimaan. Mutta Hänen asioihin puuttumisensa on sidoksissa hänen seurakuntansa rukousten määrään ja palavuuteen.

Sukulaiskansojemme parissa on vielä toistaiseksi vähän eläviä kristittyjä. Mutta hätä lähimmäisten hengellisen tilan puolesta on saanut miehiä ja naisia rukoilemaan ja toimimaan, ja seurakuntia on alettu perustaa moniin kaupunkeihin ja kyliin. Alkoholismi ja huumeiden huolestuttavasti levinnyt käyttö on suurimpia ongelmia fenno-ugrilaisten kansojemme parissa. Monet ovat kohdanneet kuoleman aivan liian nuoressa iässä. Syitä esirukouksiin on olemassa riittävästi.

Konferenssin osanottajia haastettiin kantamaan rukouksin sukulaiskansojamme Jumalan eteen. Päivittäin ja kokosydämisesti. Jumala haluaa ilmestyä pelastavalla voimallaan maailmanpolitiikan äärilaidoilla olevien vähemmistökansojen keskuudessa. Komit. Marit, hantit, udmurtit jne. ovat yhtä arvokkaita ihmisiä Jumalalle kuin me suomalaiset tai ruotsalaiset. Hän haluaa kaikkien ihmisten parasta. Ennen kaikkea niin, että he löytäisivät kestävän perustan omaan elämäänsä. Tähän tarvitaan uskovien palavia rukouksia. Jumala odottaa niitä miehiä ja naisia, jotka ovat panneet täyden turvansa Kaikkivaltiaan Jumalan mahdollisuuksiin pakanuuden pimeydessä elävien ihmisten auttamiseksi. Olethan sinäkin mukana tässä rukousketjussa?

Timo Hakkarainen

Rakastava, rohkaiseva ja rakentava seurakunta

Tavoite on:

Tukea: