Uskon suureen Luojaan

Sain olla mukana menneellä viikonlopulla mielenkiintoisessa Usko ja tiede-seminaarissa. Ryhmä kristittyjä tiedemiehiä saapui Suomesta ja he kertoivat luomisuskon ylivertaisuudesta horjuvaan ja olettamuksia täynnä olevaan evoluutio-oppiin. Seminaarin päätyttyä lauantai-iltana sydän täyttyi kiitollisuudella suurta ja nerokasta Jumalaa kohtaan.

Yksi luennoijista oli lääketieteen lisensiaatti Pekka Reinikainen. Hän on lääkäritoimensa lisäksi tunnettu TV-profiili ja kirjailija. Yksi hänen kirjoistaan on nimeltään ”Eläimet opettavat sinua”. Ostin kirjan ja tutustuin siihen jo samana iltana. Tässä lainaan tekstiä kirjan sivuilta tikan tyrmäyksenkestävästä päästä.

”Tikka tarvitsee kaikkia ominaisuuksia samanaikaisesti. Jos joku lintu olisi tuuminut, että iskenpä reiän tuohon puunrunkoon, olisi sen nokka hajonnut, tajunta mennyt, tai vähintäänkin kova päänsärky seurannut ja aivot menneet vähitellen käyttökelvottomiksi”.

Näin ei kuitenkaan käy tikalle sillä se hakkaa itselleen pesäkolon parissa viikossa. Kirja jatkaa: ” Tikan pää on suunniteltu kestämään kovia iskuja. Tikalla on iskunvaimennusjärjestelmä, joka estää tikan aivoja vahingoittumasta. Aivojen pieni koko ja mahdollisimman suuri kontaktipinta kalloluuhun suojelee niitä. Kallon luut ovat tavanomaista paksumpia ja luissa on lisäksi ilmaa sisältäviä onteloita, jotka vaimentavat iskuja.”

Reinikainen jatkaa: ”Tikka voi iskeä puut 15 kertaa sekunnissa koloa kaivaessaan. Päivän mittaan iskuja voi kertyä jopa 12.000. Tikan nokka on niin rakennettu, että se ei hajoa kovissakaan iskuissa. Nokka on rakenteeltaan kuin taltta, jolla tikka iskee lastuja puusta. Tikan talttanokka on itseteroittuva eli se teroittuu kun tikka käyttää sitä, toisin kuin ihmisen käyttämät taltat, jotka tylsyvät käytössä ja joita täytyy välillä teroittaa.”

Lisäksi tikan ”pyrstösulat ovat vahvistetut, kulumista kestävät ja tukevat lintua kun se hakkaa puuta nokallaan. Ne ovat kuin työjakkara, jolla lintu ”istuu” hakatessaan. Tikka löytää toukat ja hyönteiset aistimalla toukkien liikkeen aiheuttaman värähtelyn. Niillä on myös erinomainen kuulo, jonka avulla ne voivat kuulla kun saalis pureskelee puuta. Puuta koputellessaan ne voivat myös kuulla kaiusta, onko puussa ontto kohta, missä mahdollisesti on toukkia.”

Näitä luonnonihmeitä lukiessa sydämessä nousee kiitos Jumalaa kohtaan. Suuri suunnittelija, arkkitehti ja luoja on ollut asialla. Hän on luonut oikeat lajit oikeaan paikkaan ja olotilaan. Hänen töitänsä ei voi muuta kuin ihailla ja kunnioittaa. Se on puhetta jota kannattaa enemmän kuunnella.

Timo Hakkarainen

[divider style=”dashed”]

Image: Wikipedia
The image is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license.