Siirry sisältöön 
”Teidän tuleva lapsenne ei ole normaali. ” Lääkärin sanat kaikuvat epätodellisina. Miten tämä on mahdollista? Tieto on järkyttävä isku päin vanhempien kasvoja. Mitä tehdä? Aborttiin on mahdollisuus mutta onko se oikea tie? Jaksammeko vammaisen ihmisen kanssa vuosia, ehkä vuosikymmeniä?
On ihmisiä joille yllä olevat tilanteet ovat todellisuutta. Onko vammaisen lapsen elämällä merkitystä? Lapselle itselleen ja hänen vanhemmilleen? Menneellä viikolla törmäsin Raamatun jakeeseen joka jäi vaivaamaan mieltäni. 2Moos.4:11 ”Kuka on antanut ihmiselle suun, tai kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän tai sokean? Enkö minä Herra?”
Jumalalle vammaisen ihmisen syntymä ei tule yllätyksenä. Yhtä lailla kun hän on antanut edellytykset terveelle lapselle, myös sairas ja toimintarajoitteinen lapsi on Jumalan vaikuttama ihme. Sama elämän henki joka on annettu terveelle lapselle, ylläpitää myös vammaisen lapsen elämää. Kun kerran vammainen ihminen kuolee, hänen henkensä palaa Jumalan luo, joka on sen hänelle antanutkin. Samalla tavalla kuin terveen ihmisen kohdalla.
Vammaisen ihmisen elämä on toimintarajoittuneisuudestaan huolimatta täysi elämä. Elämän arvoinen elämä. Jumala uskaltaa astua esiin mykän, kuuron ja sokean ihmisen elämän antajana. Se tarkoittaa silloin sitä että ei ole epäonnistuneita ihmisiä Jumalan näkökulmasta. Jumalassa kun ei ole mitään vajavuuden varjoa. Hänen tekonsa ovat aina täydelliset.
Inhimillisesti tunnemme sääliä sairaita ihmisiä kohtaan. Ja myötätuntoa hänen vanhempiansa kohtaan. Kukaan ei varmaan vapaaehtoisesti haluaisi vammaista lasta. Mutta siitä voimme olla varmoja että vammaisellekin lapselle on tilaa Jumalan huolenpidon piirissä. Tunnen pari vanhempaa joilla molemmilla oli vammainen lapsi. Molempien lapset ovat jo taivaan kodissa mutta viesti vanhemmilta on yksiselitteisen selvä: Emme olisi antaneet lastamme pois, emme mistään hinnasta.
Timo Hakkarainen